Uniapnean tutkimusjonoja puretaan Varkaudessa – Tutkimuksiin kannattaa hakeutua ilman häpeää tai pelkoa 23.5.2022 21:33
Päivi Konttinen | Ihannekuva hyvästä ihmisestä oli lapsena varsin selkeä: Ainakin reilu, luotettava, auttavainen, ahkera ja ennen kaikkea kiltti kaikille 5.3.2022 9:48
Toimittajalta Aulikki Jääskeläinen | Vähemmän mittareita, enemmän iloa – liikunnassa ei ole pakko kilpailla edes itsensä kanssa 28.11.2021 10:01
Moni on hankkinut karvaturrin korona-aikana, koska sen hoitoon on ollut aikaa etätöiden ansiosta – Lähitöiden lisääntyessä myös huoli lemmikistä lisääntyy 15.9.2021 11:03
Toimittajalta Merja Turunen | Maanpäällinen Helvetti olikin taivas, koska siellä ei ollut itikoita 24.6.2021 6:00
Näkökulma Eija Kvintus | Karhupainin jälkeen sain tietää, että olen hengittämättä keskimäärin 26 kertaa tunnissa 6.5.2021 13:27
Poliisit-sarjasta tuttu Olli Korpi, 36, menetti hermonsa työssä ja ymmärsi olevansa masentunut: "Jaksamisesta pitäisi puhua ennen kuin on liian myöhäistä" 16.12.2020 14:35
Anne Turunen ei ole enää kärsinyt syksyn pimeydestä: liikunta laski verenpaineen ja paransi yöunen 22.11.2020 10:02
Vieläkään ei ole täysin selvää, miksi sikainfluenssarokote johti narkolepsiatapausten lisääntymiseen – kuusi sairastunutta vaatii nyt korvauksia oikeudessa 14.11.2020 19:06
Valtaosa suomalaisista reagoi kaamokseen, mutta oireita voi selättää säännöllisellä kuntoliikunnalla ja valohoidolla – "Jopa neljä viidestä toipuu oireista, jos valohoito toteutetaan oikein" 20.10.2020 17:32
Illan kalorit ovat lihottavimpia – ravitsemusterapeutti Hanna Partanen suosittelee nukkumaan enemmän 13.10.2020 15:20
Mies ja koira herättivät porvoolaisten huomion somessa, jossa syntyi suuri halu auttaa – "Ei sitä olisi arvannut, että viisikymppisenä joutuisi kadulle" 3.10.2020 15:51
Harrastatko television katselua, päiväunien ottamista ja monivitamiinien napsimista? Sinulla voi olla tavallista suurempi riski sairastua masennukseen 22.9.2020 6:00
Suomalaisten aikuisten unen määrän lyheneminen selittyy pääosin ikääntymisellä, kertoo tuore tutkimus 11.9.2020 10:08
"Ajattelin jo, että olkoon koko vaaka!" – Jenny, 43, laihtui 20 kiloa vasta, kun lopetti yrittämästä 2.8.2020 8:00
Luonnollinen plasebovaikutus on tärkeä osa hoitotyötä – "Huomattava osa vaikutuksesta tulee siitä, että lääkäri ottaa potilaan tosissaan, kuuntelee häntä ja tutkii hänet", professori Pekka Louhiala sanoo 29.7.2020 7:00
Riippumatto vei Niko Halmisen, 38, takaisin metsään, kun telttailu ei enää onnistunut – "Metsä on minulle tärkeä hyvinvoinnin lähde" 19.7.2020 8:00
Iltavirkut liikkuvat vähemmän kuin muut – ihmisten sisäinen vuorokausirytmi vaikuttaa liikkumisen ja istumisen määrään 29.6.2020 14:40
"Jos vaihtaisi auton ja kiertäisi vähän maailmaa" – Unelmointi kuuluu elämään, mutta mistä juuri sinä unelmoit? 19.6.2020 9:00
"Rakastan kauhutarinoita" – Lukemisestaan ei ole syytä tuntea häpeää, sillä kaikki kirjatyypit ja -formaatit ovat arvokkaita 14.6.2020 8:00
Haluatko menestyä työssä tai urheilussa? Suorituksen etukäteiskuvittelu on menestyksen avain, sanoo psykologisen valmennuksen asiantuntija Jarmo Liukkonen 19.4.2020 11:00
Eläkkeelle jääminen voi parantaa elämänlaatua – Seija Moilasen, 68, yöuni parani niin, ettei päiväunille ole tarvetta 8.4.2020 7:00
Lihavuuden hoito-ohjeet uusittiin – Käypä hoito -suosituksissa lisähuomiota riskiryhmiin 4.3.2020 11:49