Toivo Britannian ja EU:n kauppasovusta ennen joulua viriää – useat mediat kertovat neuvotteluiden etenemisestä loppumetreille 23.12.2020 18:26
Venäläismedia: Koronarokotetta kehittänyt maailmankuulu venäläisbiologi putosi 14. kerroksesta ja kuoli 21.12.2020 13:52
Odotukset EU:n ja Britannian kauppasovun saavuttamisesta vajonneet alas – Britannia valmistautuu jo valvomaan kalavesiään merivoimien laivoilla 12.12.2020 21:50
THL:n ylilääkäri suosittaa omaehtoista karanteenia ennen ikääntyneen tapaamista jouluna 8.12.2020 15:20
Ranskan entinen presidentti Giscard d'Estaing on kuollut 94-vuotiaana koronaviruksen aiheuttaman taudin seurauksena 3.12.2020 14:44
Medialähteet: Biden nimeämässä pitkäaikaisen neuvonantajansa tulevan hallintonsa ulkoministeriehdokkaaksi 23.11.2020 15:04
Myyntiosaaja Kimmo Laaksonen valittiin STT:n toimitusjohtajaksi – "Haluan olla tekemässä kaikkeni sen eteen, että yhtiö tulevaisuudessakin voi hyvin" 20.11.2020 15:33
Vietnamin gp tipahti ensi vuoden kalenterista – viikonloppu on edelleen varattu Hanoin kilpailulle virallisessa F1-ohjelmassa 10.11.2020 13:26
Venäjän Vladimir Putinin mukaan Armenian ja Azerbaidzhanin välillä on sovittu totaalisesta tulitauosta Vuoristo-Karabahiin – AFP: Armenian pääkaupungissa mielenosoittajia on tunkeutunut hallintorakennukseen 10.11.2020 7:44
Asevelvollinen surmasi upseerin ja kaksi palvelustoveriaan sotilastukikohdassa Venäjällä 9.11.2020 15:14
Valko-Venäjällä marssittiin taas Lukashenkaa vastaan – järjestön mukaan yli sata otettiin kiinni 1.11.2020 18:55
Ainakin 26 ihmistä kuollut Egeanmeren rannikon maanjäristyksessä – Turkissa pelätään uhriluvun vielä kasvavan 31.10.2020 14:19
Pohjois-Korea syyttää Etelä-Koreaa "heikosta kansalaisten valvonnasta" – taustalla virkailijan ampuminen syyskuussa 30.10.2020 10:54
Netflixin uusien tilaajien määrä jäi alle ennustetun – yhtiön osake laskussa tulosjulkistuksen jälkeen 21.10.2020 9:29
Yön uutiskooste | Ennusteet lupaavat Lappiin ensilunta – maanantaina lunta voi sataa paikoitellen etelässäkin, Ranskassa neljä ihmistä on pidätetty terrori-iskuksi kuvailtuun opettajan surmaan liittyen 17.10.2020 11:48
LVM: Aiotusta uutistoimistotuesta peräännyttiin, koska ministeriössä ei uskota STT:n toiminnan kannattavuuteen 16.10.2020 23:53
LVM: Aiotusta uutistoimistotuesta peräännyttiin, koska ministeriössä ei uskota STT:n toiminnan kannattavuuteen 16.10.2020 22:11
Valtiovarainministeriö ei esitäkään kansallista uutistoimistotukea – tuki olisi merkittävä talousvaikeuksista kärsineelle STT:lle 16.10.2020 16:17
Yhdysvaltojen mukaan sopu ydinaseita rajoittavasta sopimuksesta olisi lähellä – Venäjä kiisti suostuvansa ehtoihin 14.10.2020 5:58
Matti Pietiläiselle jatkopesti Väli-Suomen Median ja Uutissuomalaisen johdossa – Laura Määttänen jatkaa Teemasuomalaisen tuottajana 25.9.2020 17:35
IL: Eiffel-torni evakuoitiin pommiuhkauksen takia – poliisi ei löytänyt alueelta räjähteitä 23.9.2020 16:42
Yön uutiskooste | Trump odottaa jokaisen amerikkalaisen saavan koronarokotuksen huhtikuuhun mennessä 19.9.2020 7:38
Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari Ruth Bader Ginsburg on kuollut – naisten oikeuksia ajanut liberaali-ikoni oli maan korkeimman oikeuden toinen naistuomari 19.9.2020 17:35
Norjassa otettiin kiinni mies, jonka epäillään liittyvän Pariisissa vuonna 1982 tehtyyn iskuun 9.9.2020 20:12
Ukrainalaisuutistoimisto: Oppositiojohtaja Kalesnikava kieltäytyi poistumasta Valko-Venäjältä Ukrainaan ja repi passinsa 8.9.2020 15:22
STT siirtyi käyttämään Valko-Venäjän presidentistä kielitoimiston suosittelemaa kirjoitusasua 1.9.2020 12:11
Syntymäpäiviään viettävä Lukashenko sai vastaansa kymmeniätuhansia mielenosoittajia – presidentti poseerasi kuvassa jälleen aseen kanssa 30.8.2020 21:58
STT:n toimitusjohtaja vaihtuu – Kimmo Pietinen jättää tehtävänsä alun perin sovitun mukaisesti 28.8.2020 14:10
Uutistoimisto: Valko-Venäjän oikeuslaitos totesi opposition koordinaationeuvoston perustuslain vastaiseksi 25.8.2020 20:09
Moottoripyörällä liikkuneet asemiehet tappoivat Nigerissä kuuden ranskalaisturistin ja kahden paikallisen seurueen 9.8.2020 19:24
Armenian ja Azerbaidzhanin välillä tykistötulta ja yöllisiä hyökkäysyrityksiä, useita sotilaita kuollut 16.7.2020 15:14
Alustavat vaalitulokset lupaavat murskavoittoa Islannin nykyiselle presidentille – Johannesson toiselle kaudelle noin 90 prosentin äänisaaliilla 28.6.2020 5:43
EU jatkaa vääntöä ulkorajojen avaamisesta – alustavan listan mukaan matkustaminen unionin alueelle sallittaisiin 14 maasta 28.6.2020 13:13