Vaasassa ja Raisiossa peruskoululaisia siirtyy etäopetukseen lukukauden lopuksi – Suomessa on raportoitu 360 uutta koronatartuntaa 13.12.2020 20:26
Uutisanalyysi | Peruskouluja häviää ikäluokkien pienentyessä – koulujen määrä voi pudota lähes puoleen 2040 mennessä 12.12.2020 6:00
Joroisissa kaksi uutta tartuntaa: Kuvansin koulussa siirtyy yksi opetusryhmä etäopetukseen 10.12.2020 15:20
Pieksämäen koronatilanne on huonoimmasta päästä koko Suomessa – virus leviää työpaikoilla ja harrastuksissa 8.12.2020 22:19
Syksyn kirjoitukset eivät tuoneet suuria muutoksia STT:n lukiovertailuun – vasta ensi kevät todella näyttää, miten koronarajoitukset vaikuttavat arvosanoihin 5.12.2020 21:55
Lukioiden siirtyminen etäopetukseen lisäsi opiskelijoiden yksinäisyyttä ja stressiä, ruotsalaistutkimus kertoo 4.12.2020 14:02
Yhdysvaltojen entiset presidentit tarjoutuivat ottamaan koronarokotteet kameroiden edessä –maassa raportoitiin keskiviikkona ennätyspaljon koronakuolemia 3.12.2020 20:59
Pieksämäki kiristi rajoituksia ja suosituksia koronan vuoksi: Liikuntapaikkoja kiinni, yleisötilaisuuksia ei järjestetä, lukio etäopetukseen ja maskisuositus kaikkiin kohtaamisiin kodin ulkopuolella 6.12.2020 16:23
Pohjois-Pohjanmaalle uusia suosituksia koronaepidemian leviämisvaiheeseen – kouluja etäopetukseen, ryhmäharrastustoiminta seis, yksityistilaisuuksia ei järjestetä 29.11.2020 18:56
Uudenmaan tiukentunut koronakuri alkaa tänään – Husin alueella kaikki yli 20 hengen yleisötilaisuudet kielletty 23.11.2020 6:46
Koronatoimet voivat koventua Uudellamaalla, jos uudet rajoitukset eivät tehoa – professori väläyttää etäopetusta ja lääkäri kehuu "Vaasan mallia" 21.11.2020 12:40
Mielipide | Miksi A2-kieltä ei voi opiskella etäopetuksen kautta Varkaudessa, kun etätyöskentelyä on koko kevät harjoiteltu? 21.11.2020 9:38
KORJATTU: New York sulkee koulut huomisesta lähtien – Ruotsin lukioille lupa siirtyä etäopetukseen koronan vuoksi 19.11.2020 14:09
Lasten ja nuorten arkiliikunta väheni – pandemia vaikutti iäkkäiden liikuntaan pelättyä vähemmän 27.10.2020 2:10
Kouluissa on hyvät valmiudet etäopetukseen – suunnitelmassa on kahden viikon jaksot ja opettaja mukana opetuksessa koko päivän 21.10.2020 6:00
Opetusministeri Ykkösaamussa: Kynnys siirtyä uudelleen etäopetukseen on korkealla, vuorottelujärjestelmä mahdollinen 17.10.2020 16:42
Jos tautitilanne pahenee, tartuntatautilääkäri voi päättää tilojen sulkemisesta tai yleisötilaisuuksien kieltämisestä 17.10.2020 6:00
Alueet saivat yhteiset ohjeet koronarajoituksiin, näin rajoitukset näkyisivät eri puolella Suomea – valtakunnallinen etätyösuositus on voimassa ainakin vuoden loppuun 15.10.2020 18:00
THL: Uusia koronavirustartuntoja tänään kaikkiaan 296 – viime viikolla tartuntojen lähde jäi pimentoon 60 prosentissa tapauksista 8.10.2020 19:36
Vääksyläinen Aava Murto pääsee keskiviikkona päiväksi suoraan politiikan huipulle – valtaa päiväksi pääministeri Sanna Marinin paikan 5.10.2020 22:22
Opiskelijoiden juhlissa Vaasassa jopa satoja koronalle altistuneita, kaikkiaan raportoitu 147 uudesta tartunnasta 4.10.2020 10:09
Sivareiden koulutuksessa yhdistyy nyt lähi- ja etäopetus – koronakeväänä peruutusten vuoksi syntyneet ruuhkat ovat ohi 3.10.2020 8:15
Uutissuomalaisen debatti | Aivotutkija Minna Huotilainen kertoo, miksi etätyö jakaa meitä kahteen kastiin 3.10.2020 7:00
Korona toi ylimääräisen huolen yo-kirjoituksiin – Koronaepäilystä on saatava negatiivinen testitulos 16.9.2020 6:00
Koronavirukselle altistuneet abit voivat osallistua syksyn yo-kokeisiin vain erityisjärjestelyjen turvin 13.9.2020 10:31
Tuhannet yläkoululaiset ovat koulusta poissa niin paljon, että kouluilta vaaditaan erityisjärjestelyjä – joihinkin oppilaisiin ei ole etäopetuksen aikana saatu yhteyttä 10.9.2020 13:36
Noin 300 ihmistä altistui koronavirukselle lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden "alfajaisissa" Helsingissä 3.9.2020 14:41
Kuhmossa otetaan käyttöön uusia rajoituksia koronaviruksen torjumiseksi – "Rajoitukset kannattaa tehdä nyt, eikä miettiä sitten viikon päästä, että olisiko pitänyt" 31.8.2020 9:31
Uusille opiskelijoille lähiopetusta, muut jatkavat pääosin etänä – korkeakoulut jakavat kasvomaskeja opiskelijoille ja henkilökunnalle 26.8.2020 5:00
Etelä-Korean pääkaupunkialueella palataan etäopetukseen koronatartuntojen kasvun vuoksi 25.8.2020 15:10
Osa kansalaisopistoista ei palkkaa yli 70-vuotiaita opettajia koronan takia – ota nämä seikat huomioon, kun punnitset harrastusryhmien koronariskiä 17.8.2020 5:00
OAJ:n Luukkainen: "Seitsemäntoista törkykuntaa lomauttaa heti lukuvuoden alussa" – Halpamaista propagandaa, sanoo Kuntaliitto 5.8.2020 18:29
Koronaohjeita päivitettiin: Hengitystieoireiden kanssa ei jatkossa saa mennä kouluun tai päiväkotiin, ellei koronaa ole suljettu pois 4.8.2020 20:21
Asiantuntijat ovat varoitelleet Suomea vaanivasta toisesta korona-aallosta – valtakunnallisten rajoitusten asettaminen jatkossa haastavampaa 30.7.2020 16:48
Lukioiden ja ammattioppilaitosten lukuvuosi käynnistyy periaatteessa lähiopetuksena, mutta tilanne voi muuttua vielä viime tingassa 19.7.2020 12:49
Kysely koronakaranteenista: Suomen lapset pitivät perheen yhteisajasta, kaipasivat kavereita ja isovanhempia 17.7.2020 13:36
Opiskelija-asuntojen tarjonta on tänä syksynä tavallista parempi – korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäys ja etäopetukseen siirtyminen eivät näy hakemusmäärissä 16.7.2020 15:06