Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Varovaisuutta vaaditaan nyt liikenteessä – liukas keli aiheuttanut ulosajoja Savossa

Tien liukkaus aiheutti liikenneonnettomuuksia keskiviikon ja torstain aikana Savossa.

Liukkaus aiheutti liikenneonnettomuuksia Pohjois-Savon teillä keskiviikkoiltana ja torstaiaamuna.

Keskiviikkoiltana hieman ennen kello kymmentä henkilöauton kuljettaja ajoi ulos tieltä. Onnettomuus tapahtui pienehköllä sorapäällysteisellä tiellä Etelä-Kuopiossa. Ajoneuvossa oli onnettomuushetkellä kolme henkilöä. Pelastushenkilöstö tarkasti tilanteen.

Torstaiaamuna kello 7:n jälkeen henkilöauton kuljettaja suistui ulos tieltä Kuopion Kolmisopen alueella. Hän oli ajamassa asfaltoidulla ajoradalla. Onnettomuudesta ei ollut haittaa muulle liikenteelle, ja Pohjois-Savon pelastuslaitoksen pelastushenkilöstö tarkasti ajoneuvon lisävahinkojen estämiseksi.

Kello kahdeksalta torstaiaamuna Pieksämäen Kangasniementiellä henkilöauto suistui ojaan kulkusuunnassaan oikealle puolelle tietä. Auto päätyi kyljelleen ojan pohjalle. Paikalle pysähtyi toinen kuljettaja, joka auttoi ojaan suistuneessa autossa olleet henkilöt ulos. Onnettomuudesta ei koitunut henkilövahinkoja. Pelastuslaitos käänsi auton takaisin pyörilleen, tarkasti sen vuotojen varalta ja merkkasi auton.

Torstaina kello 10:n jälkeen Leppävirran Heinävedentiellä ajoneuvo ajautui ulos tieltä ja päätyi kyljelleen ojaan. Tienpinta oli liukas onnettomuuspaikalla. Ajoneuvon kuljettaja pääsi itse ulos ajoneuvosto, ja pelastuslaitos ohjasi liikennettä onnettomuuspaikalla.