CDC:n johtaja: Yhdysvaltain toinen korona-aalto voi olla aiempaa vaikeampi, ei pahempi 23.4.2020 6:16
Yhdysvaltain toinen korona-aalto voi olla aiempaa pahempi – osuu flunssakauden kanssa päällekkäin 22.4.2020 11:27
Ruotsissa 1 540 koronavirukseen kuollutta – AFP: Maailmassa koronavirukseen kuolleita on jo yli 160 000 19.4.2020 16:25
CNN: Etelä-Koreassa vain kahdeksan uutta koronatapausta – määrä on alhaisin kahteen kuukauteen 19.4.2020 12:18
New Yorkin osavaltio jatkaa rajoitustoimia kuukaudella – Trumpin suunnitelma höllätä koronatoimia huolettaa 16.4.2020 21:46
Trumpin suunnitelma höllätä koronatoimia huolettaa – "Yhdysvalloissa ei tarpeeksi testauskapasiteettia" 16.4.2020 14:39
Yhdysvalloissa koronavirukseen kuoli vuorokaudessa yli 2 200 ihmistä – enemmän kuin yhtenäkään aiempana päivänä 15.4.2020 10:44
Ranskassa koronakuolleita jo lähes 13 200, tehohoitopotilaiden määrä kuitenkin laskenut 10.4.2020 22:00
Trump: Yhdysvallat edellä aikataulusta koronaviruksen hidastamisessa – ennusteissa kuolinluvut näyttävät laskevan 9.4.2020 12:47
Perussa ulkoillaan koronaviruksen vuoksi vuoropäivinä – miehet ja naiset eivät ole ulkona yhtä aikaa 3.4.2020 9:55
Maailmapankki tukee lukuisia maita yhteensä 160 miljardilla dollarilla koronaviruskriisissä 2.4.2020 21:52
Espanjan koronakuolemien määrä kääntyi nousuun – eniten kuolonuhreja yhdessä vuorokaudessa sitten epidemian alun 31.3.2020 21:44
Hengityssuojaimen käytölle koronaviruksen torjunnassa esitetään nyt erilaisia perusteluja – suomalaislääkäriltä uusi kuivuushypoteesi 27.3.2020 7:00
Sanna Inkisen uutisanalyysi: Olemmeko koronaviruspandemian keskellä siksi, että ajoimme eläimet liian ahtaalle? 25.3.2020 5:00
Miten läheinen voi huolehtia koronavirukseen sairastuneesta ja turvata samalla oman terveytensä? 24.3.2020 13:43
Tämä kaikkien tulisi tietää koronasta: Miten suojautua ja suojella muita virukselta, jota oireetonkin voi tartuttaa? 22.3.2020 12:56
Italiassa koronavirukseen kuolleiden määrä on jo yli 4 000, maa harkitsee lisää rajoituksia 20.3.2020 20:38
Kalifornialaiset määrättiin pysymään kodeissaan, Haitissa julistettiin poikkeustila kahden koronavirustartunnan jälkeen 20.3.2020 6:38
Toisiko pikatesti helpotusta koronan testausruuhkaan ja kuinka luotettava se on? Halvempi veritesti ei paljasta virusta yhtä aikaisin kuin nykyinen testi nenän kautta 17.3.2020 7:11
Uutissuomalaisen tiedot: Hus rajaa ensihoitohälytyksiä koronaviruksen takia – maan suurin sairaanhoitopiiri joutuu selvittelemään myös perättömiä huhuja 15.3.2020 17:24
Miksi koronatestejä rajoitettiin, vaikka WHO korostaa testien tärkeyttä? Näin vastaa THL-johtaja 15.3.2020 14:43
Ylilääkäri Asko Järvinen Ylen Ykkösaamussa: En näe tässä vaiheessa tarvetta valmiuslaille 14.3.2020 13:22
"Tehoaa koronavirus covid-19:ään" ja "antaa suojan jopa 24 tunniksi" – asiantuntija pitää desinfiointiaineen markkinointia ylihypetyksenä 14.3.2020 9:17
Koronavirus huojuttaa matkailu- ja ravintola-alaa rajusti – Toisaalta Lapissa suurin osa tuloksesta on jo tehty 13.3.2020 18:03
Venäjällä vasta 35 koronavirustapausta – tutkijan mukaan todelliset luvut lienevät korkeampia, mutta totuus ei hevin paljastu 13.3.2020 14:46
Asiantuntija: Uusi koronavirus saattoi tulla jäädäkseen – "Jos virus tappaa isäntänsä nopeasti, se on viruksen kannalta huono asia" 13.3.2020 6:16