Muuttuvatko Bloombergin miljoonat menestykseksi supertiistaina? Miljardöörin suosiota mitataan vasta nyt ensi kertaa

Presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Mike Bloomberg lähtee kisaan supertiistaina takamatkalta mutta taskut täynnä riihikuivaa rahaa. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA
STT

STT

Yhdysvalloissa demokraattiehdokkaiden pudotuspeli kiihtyy tiistaina, jolloin yli kymmenen osavaltiota äänestää suosikistaan presidentti Donald Trumpin haastajaksi. Niin kutsuttuna supertiistaina testataan myös ensi kertaa New Yorkin ex-pormestarin, miljardööri Michael Bloombergin suosiota.

Bloomberg on käynyt kampanjaansa tähän asti omilla säännöillään. Hän ilmoittautui demokraattien ehdokaskisaan viimeisenä viime vuoden marraskuussa, vaikka oli keväällä tyrmännyt idean ehdokkuudesta.

Kun esivaalisirkus pyörähti helmikuun alussa käyntiin Iowassa, Bloombergia ei näkynyt missään. Miljardööri päätti poikkeuksellisesti jättää kaikki helmikuun neljä osavaltiota väliin ja pistää paukkunsa suoraan supertiistaihin.

Bloombergin kampanjasta tekee poikkeuksellisen sekin, että hänellä on kaataa siihen lähes loputtomasti rahaa. Muut demokraattiehdokkaat pommittavat kannattajiaan sähköposteilla, joissa pyydetään lahjoitusta – vaikka kuinka pientä.

Bloomberg taasen on maailman rikkaimpia ihmisiä: talouslehti Forbes on arvioinut hänen varallisuudekseen yli 59 miljardia dollaria.

Omaa nimeään kantavalla mediayhtiöllä vaurastunut Bloomberg on käyttänyt pelkästään kampanjansa tv-mainontaan yli 400 miljoonaa dollaria. Panostus näyttää kantaneen hedelmää: valtakunnallisissa gallupeissa hän on ollut kolmantena Bernie Sandersin ja Joe Bidenin jälkeen – joissain hän on jopa jättänyt Bidenin taakseen.

"Bloomberg vain pelaa sääntöjen mukaan"

Bloombergin vastaehdokkaat sanovat, että miljardööri yrittää ostaa itselleen ehdokkuuden. Newyorkilainen Chow, 29, pitää tilannetta monimutkaisempana.

– Monet sanovat, että Bloomberg on ostanut tiensä ehdokaskisaan. Mutta säännöt ovat ne, mitkä ovat, ja hän vain pelaa niiden mukaan. Ongelma on isompi kuin Michael Bloomberg, ongelma on itse poliittisessa järjestelmässä, Chow sanoo.

Chow oli vasta lapsi, kun Bloomberg toimi New Yorkin pormestarina. Hän pitää Bloombergista vaikka epäileekin, voisiko tämä peitota Trumpin kaksintaistelussa. Miljardiomaisuuden sijaan Chow näkee Bloombergin ongelmat toisaalla.

– Nykyisessä poliittisessa ilmastossa Trumpia on vaikea voittaa. Uskon, että Bloombergilla on tarvittavat resurssit ja kokemus, mutta onko hänellä kannatusta eteläisen raamattuvyöhykkeen osavaltioissa? Bloomberg on juutalainen, ja se on evankelisille kristityille ongelma, Chow sanoo.

Mustien kohtelu nousi taas tapetille

Bloomberg valittiin aikoinaan New Yorkin pormestariksi kolme kertaa peräkkäin, vaikka hänen otteensa kaupungin johdossa herättivät myös paljon arvostelua.

Hänen aikanaan vuosina 2002–2013 New Yorkin poliisi muun muassa lisäsi merkittävästi niin kutsutun pysäytä ja tarkista -taktiikan käyttöä. Sen mukaan poliisi voi pysäyttää ja tehdä ruumiintarkastuksen kenelle tahansa, jota katsoo aiheelliseksi epäillä rikoksesta.

Bloomberg ei keksinyt taktiikkaa – se oli ollut New Yorkin poliisilaitoksella käytössä 1960-luvulta lähtien. Bloombergin pormestarikausien aikana sen käyttö kuitenkin laajeni merkittävästi ja se kohdistui nimenomaisesti vähemmistöihin, erityisesti mustiin miehiin.

Kun Bloombergin haastajat nostivat asian uudelleen tapetille, hän pyysi anteeksi ja myönsi, että hänen aikanaan taktiikka "lähti käsistä". Monille miljardöörin anteeksipyyntö ei kuitenkaan ole riittänyt.

Sunnuntaina Bloomberg osallistui Alabamassa tilaisuuteen, jossa muistettiin 55 vuotta sitten tapahtuneen verisen sunnuntain uhreja. Vuonna 1965 sadat ihmiset joutuivat hakatuiksi, kun he marssivat mustien äänestysoikeuden puolesta. Kun Bloomberg nousi pitämään puhettaan, yleisössä useat mustat nousivat ja käänsivät tälle selkänsä.

Vaadittu päästämään naiset ääneen

Viime vuosikymmenten varrella on myös useasti noussut otsikoihin se, miten Bloomberg puhuu naisista ja kohtelee heitä työelämässä. Syytösten mukaan Bloomberg muun muassa laukoi seksistisiä kommentteja naispuolisille työntekijöilleen sekä loi työilmapiirin, joka oli avoimen vihamielinen esimerkiksi äitiyslomalle jääviä naisia kohtaan.

Bloomberg on kiistänyt monet syytöksistä, ja juttuja on sovittu rahalla oikeussalien ulkopuolella. Viime kuussa demokraattiehdokas Elizabeth Warren haastoi Bloombergia tv-väittelyssä ja vaati, että tämän pitää vapauttaa entiset työntekijänsä vaitiolosopimuksista. Tenttaamisesta silminnähden ärsyyntynyt Bloomberg yritti kuitata asian vitsailemalla, mutta juuri ketään ei naurattanut.

Juuri tällaisten asioiden takia 72-vuotias Karla Davis sanoo suhtautuvansa Bloombergiin varauksella, vaikka periaatteessa tästä pitääkin.

– Olen huolissani siitä, että hänellä saattaa olla liikaa painolastia menneisyydestä. Naiset ovat syyttäneet häntä häirinnästä, ja siitä en todellakaan pidä, Davis sanoo.

Enemmän kuin Bloombergista, Davis on kuitenkin supertiistaina huolissaan Sandersista – ja tämän todennäköisestä menestyksestä.

– Olen hyvin huolissani, koska en usko, että Sanders voi voittaa (Trumpia). Hän on liian kaukana vasemmalla. Olen itsekin liberaali, mutta en niin liberaali, hän sanoo.

Kommentoi