Uutissuomalainen: Vanhustenhoidosta Valviralle tehdyt kantelut ja epäkohtailmoitukset lisääntyivät merkittävästi viime vuonna

Valvira ei käsittele itse kaikkia sinne tehtyjä kanteluja ja epäkohtailmoituksia vaan siirtää aluehallintovirastoille niiden toimivaltaan kuuluvat tapaukset. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA
STT

STT

Vanhustenhoidosta tehtyjen kantelujen ja epäkohtailmoitusten määrä lähes nelinkertaistui Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastossa (Valvirassa) viime vuonna. Niitä tuli vireille viime vuonna 877, kun vuonna 2018 luku oli 236, kirjoittaa Uutissuomalainen.

Valvirassa on vanhustenhuollon valvontaan vain 3–4 henkilötyövuoden resurssi ja koko sosiaalihuollon valvonnassa reilu kymmenen työntekijää, kertoo ylijohtaja Markus Henriksson.

Valvira ei käsittele itse kaikkia sinne tehtyjä kanteluja ja epäkohtailmoituksia vaan siirtää aluehallintovirastoille niiden toimivaltaan kuuluvat tapaukset.

Asiakkaiden tai heidän omaistensa tekemissä kanteluissa epäillään hoidon tai hoivan epäasianmukaisuutta. Epäkohtailmoitukset tulevat Uutissuomalaisen mukaan hoivakotien henkilöstöltä, muista toimintayksiköistä tai muilta viranomaisilta.

Kommentoi