Iowassa odotetaan yhä esivaalien tuloksia – demokraattiehdokkaat lensivät jo toiseen osavaltioon

Vasemmistolainen senaattori Bernie Sanders on kertonut johtavansa esivaaleissa. AFP / LEHTIKUVA
STT AFP

STT AFP

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkuudesta kisaavat odottavat yhä Iowan vaalikokouksen tuloksia.

Iowan tulosten julkaisu on viivästynyt reilusti uuteen laskentatapaan liittyvien ongelmien vuoksi. Yhdysvaltalaismediassa tuloksien viivästymistä on kuvattu muun muassa katastrofiksi ja sotkuksi.

Uutiskanava CNN:n mukaan useat ehdokkaat ovat jo poistuneet Iowasta New Hampshireen, jossa järjestetään esivaalit ensi viikolla.

Vasemmistolainen senaattori Bernie Sanders on kertonut johtavansa ääntenlaskentaa. Hän perustaa tietonsa kampanjatiiminsä tekemiin laskelmiin.

Myös maltillinen ex-pormestari Pete Buttigieg on julistanut lähtevänsä Iowasta "voitokkaana".

Sekava laskentatapa saa kritiikkiä

Tulokset on määrä julkaista tiistain aikana, mutta tarkkaa kellonaikaa ei ole täsmennetty.

Viivästys johtuu Iowan demokraattipuolueen mukaan äänestystulosten "laatukontrollista." Puolue julkistaa tällä kertaa aiempia vuosia yksityiskohtaisempia tuloksia, mikä on hidastanut ääntenlaskentaa.

Puolueen edustaja kumosi huhut, joiden mukaan viivästys johtuisi vaalivirkailijoiden käyttämän sovelluksen kaatumisesta tai hakkeroinnista.

Tulosten laskenta voi kestää vielä useita tunteja. Medioiden mukaan demokraattien ehdokkaat ovat alkaneet jo poistua Iowasta, pidettyään ensin puheita kannattajilleen.

Ääntenlaskennan viivästyminen on hermostuttanut monia ehdokkaita. Muun muassa ex-varapresidentti Joe Bidenin kampanjatiimi on vaatinut asiasta perusteellista selvitystä.

Iowan demokraattipuolueen puheenjohtaja Troy Price on saanut myös paljon kritiikkiä. Muun muassa vaalitavan läpinäkyvyys on kyseenalaistettu, kertoo uutiskanava CNN.

Price on puolustellut valintapaa ja sanonut sen olevan läpinäkyvä.

Sanders ennakkosuosikki Iowassa

Reilun kolmen miljoonan asukkaan Iowassa valitaan vain runsas prosentti ehdokasvalinnan tekevistä puolue-edustajista, mutta koska Iowa aloittaa esivaaliprosessin, on sillä paljon kokoaan suurempi merkitys. Iowan tulokset antavat perinteisesti suuntaa sille, miten presidenttikisan voimasuhteet kehittyvät.

Entinen varapresidentti Joe Biden on ollut maanlaajuisten mielipidemittausten kärjessä, mutta Iowan kyselyissä suosituin on ollut Sanders. Kärkikaksikon niskaan hengittävät ex-pormestar Buttigieg ja senaattori Elizabeth Warren.

Myös maltillisella senaattorilla Amy Klobucharilla on ollut Iowassa melko hyvä kannatus. Hän on tosin hyötynyt siitä, että on kotoisin Iowan naapuriosavaltiosta Minnesotasta. Klobucharin ei odoteta pärjäävän kisassa, kun se siirtyy muihin osavaltioihin.

Maltillisena pidetty Biden oli pitkään mielipidekyselyiden selvä ykkönen, mutta viime kesän ja syksyn mittaan hänen kannatuksensa putosi hieman muiden ehdokkaiden saadessa valtakunnallista näkyvyyttä. Ensin vasemmistolainen Warren nousi Bidenin rinnalle, mutta viime kuukausina Warrenin kannatus on hiipunut hieman ja Sandersista on tullut vasemmistorintaman suosituin ehdokas.

Useat ehdokkaat pitivät vaali-iltana puheita siinä vaiheessa, kun tulosten uskottiin olevan jo selvillä. Nyt tuloksia ei kuitenkaan vielä ollut.

– Iowan demokraattipuolue tekee töitä saadakseen tuloksen selville. Haluan, että he tekevät huolellista työtä, Biden sanoi puheessaan.

Iowassa ovat käynnissä myös republikaanien vaalikokoukset, mutta istuvan presidentin puolueen kohdalla tulos oli jo etukäteen päivänselvä. Uutistoimisto AP julistikin presidentti Donald Trumpin voittaneen Iowan vaalikokoukset pian niiden alettua.

Trumpin vaalikampanja julkaisi tiedotteen, jossa se kuvaili demokraattien esivaalia "itse aiheutetuksi sotkuksi."

Kommentoi