Helsingin Sanomissa aiemmin tällä viikolla esitetty kritiikki kirjakustantamoista sarakkeiden loppusummiin tuijottavina pörsseinä ei ole kustantamojen näkökulmasta kovin tuore näkemys.
Otavan tietokirjallisuuden kustannusjohtaja Ville Rauvola huomauttaa, että koko kirjojen kustantamisen historian ajan työssä ovat olleet läsnä sekä talous että sivistys ja niiden tasapainottelu. Erilaisia kirjoja julkaistaan koko ajan suuria määriä, ja osa niistä on kaupallisempia, osa kulttuurityötä. Parhaassa tapauksessa kirja on kumpaakin yhtä aikaa.
– Olennaisintahan on se, että kustantamon täytyy olla kaupallisesti kannattava yritys, jotta voimme jatkaa kirjojen julkaisemista. Toinen keskeinen tehtävä on ylläpitää ja kehittää suomalaista kirjallista kulttuuria ja huolehtia lukutaidosta sekä tarjota laajasti monipuolista kirjallisuutta erilaisille lukijaryhmille.
WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen sanoo, ettei hän tunnista kritiikistä kirjankustantamisen ydintä. Hänen näkemyksensä on, että julkaisupäätökset tehdään aina sisältö edellä ja sivistystyö on edelleen tärkeä osa kustantamoiden roolia.
– Ei ole mitenkään uutta, että jotakin asiaa syytetään kaupalliseksi.
Korven teokselle on "omanlaisensa yleisö"
Kulttuuritoimittaja Antti Majanderin kolumnissaan esittämä arvostelu liittyi taitoluistelijana tunnetun Kiira Korven runokirjan Hyppää vaan! (Otava) kritiikkiin, jossa Arttu Seppänen kuvailee teosta surkeaksi ja sanoo sen julkaisemisen tuntuvan "suorastaan härskiltä, runoilijoita vähättelevältä ja vastuuttomalta".
Majanderin mukaan kustantamoiden markkinointiväki on voittanut ja "sivistys pärjäilköön miten tahtoo tahollaan", kun "mitä tahansa mättöä" julkaistaan kaupallisen menestyksen toivossa.
Rauvola näkee, että HS:n kritiikissä Korven kirjaa yritettiin asettaa kokeellisen taiderunouden muottiin, johon se ei kuulu. Käytännössä arvostelussa ei hänen mielestään ole ymmärretty, mistä teoksessa on kyse.
– Kyse on elämän todellisia koettuja tapahtumia käsittelevästä runokirjasta, jolle on ihan omanlaisensa yleisö.
Otavalla Korven kirja on luokiteltu tietokirjaksi, Rauvolan mukaan siksi, että se on vertaistukea tarjoava teos, jonka voisi lukea kuuluvaksi myös hyvinvointikategoriaan. Kirjastoluokitus teokselle on 82.2 eli suomenkieliset runot.
Isoillekin nimille on sanottu ei
Yleisöä Korvella riittää. Esimerkiksi Instagramissa seuraajien määrä hipoo sataatuhatta.
HS:n kritiikissä Seppänen arvelee, että tuntemattomalta kirjoittajalta tulleena Korven runokirjan käsikirjoitusta ei olisi edes luettu loppuun. On selvää, että jo valmiiksi tunnetun ihmisen tuotoksia on helpompi markkinoida ja saada myydyksi kuin tuntemattoman, mutta kumpikin kustantamo painottaa, että julkaisupäätöksissä painaa sisältö.
Mutta ei kai prosessi mitenkään anonyymi ole? Eikö ole niin, että jos Antti Holma lähettää sähköpostia, viesti avataan jonon ohi?
WSOY:n Julkunen sanoo, että Holman käsikirjoitus luettaisiin pinosta ensimmäisenä missä tahansa kustantamossa. Sekä Julkunen että Rauvola kuitenkin painottavat, ettei sellaista triplaplatinajulkkista Suomessa olekaan, että mitä tahansa sanoja kannattaisi paperille painaa.
– Kyllä isoillekin nimille on monta kertaa sanottu, että tätä kannattaisi vielä miettiä, ja heitä on jopa mennyt muihin kustantamoihin, Julkunen kertoo.
Julkkiksillekin on sisältökriteerit
Viime syksynä WSOY:n uutisoitiin järjestävän sosiaalisen median vaikuttajille maksuttoman kirjoittajakoulun, jonka tavoitteena oli etsiä uusia kirjailijoita. Ratkaisu herätti tuolloin keskustelua ja närää, sillä kustantamon katsottiin etsivän ihmisiä, joilla on jo kanava omalle äänelleen olemassa ja yleisö valmiina.
Julkunen kertoo, että koulut on nyt käyty. Hän ei muista, onko sen seurauksena tulossa yhtään kirjaa, mutta se ei ollut tavoitteenakaan. Kyse oli hänen mukaansa siitä, että kaupallisia yhteistöitä kustantamon kanssa tehneet vaikuttajat halusivat tutustua kirjan tekemisen prosessiin. Julkisen keskustelun hän sanoo lähteneen liikkeelle kärkkäästi ja väärästä kulmasta.
Ja jos vaikuttaja julkaisisikin kirjan, senkin olisi täytettävä sisältökriteerit.
– Ei tekijää voi valita sen perusteella, kenellä on oikea lähtökohta. Minusta siinä eriarvoistetaan ihmisiä, jos ajatellaan, että kirjan julkaisemiseen olisi olemassa vain yksi reitti, Julkunen sanoo.
Otavan Rauvola ei kommentoi WSOY:n kirjoittajakoulua mutta huomauttaa, ettei vaikuttajatyö sosiaalisessa mediassa poista mahdollisuutta, että samalla ihmisellä olisi kirjallista lahjakkuutta.
Huonous ei ole vastuutonta
HS:n kritiikissä Seppänen kutsuu Korven teoksen julkaisemista vastuuttomaksi. Mitä vastuullisuus kustannusmaailmassa oikeastaan on?
Julkusen mielestä kaunokirjallisuuden osalta vastuullisuus tarkoittaa kustantamon laatukriteereiden täyttämistä kaikilta osin. Pelkästään se, että teksti on jonkun mielestä huono, ei tee teoksen julkaisemisesta vastuutonta.
Entä voisiko moninaisuus olla yksi vastuullisuuskriteeri? Se, että kustantamo julkaisee teoksia monenlaisilta kirjoittajilta eri taustoista ja myös marginalisoiduilta ryhmiltä, joilla ei ole ollut mahdollisuutta saada ääntään kuuluviin?
– Totta kai, mutta ei päätösprosessiin saa tuoda tasa-arvon tai monimuotoisuuden nimissä vääriä asioita. Olisi teennäistä monimuotoisuutta, jos teksti ja sisältö eivät olisi päätöksenteon keskiössä, Julkunen vastaa.
Otavan Rauvola ihmettelee ajattelutapaa, että yhden kirjan julkaiseminen olisi joltakin toiselta kirjalta pois. Hän sanoo vuosittain useita satoja kirjoja julkaisevien yleiskustantamoiden uskottavuuden syntyvän valikoiman monipuolisuudesta kokonaisuutena, ei yksittäisestä teoksesta.
Tietokirjan väitteet on pystyttävä perustelemaan
Tietokirjojen kohdalla vastuullisuuteen liittyy sekin, että sisällön on pidettävä paikkansa. Otava päätyi otsikoihin vuonna 2018, kun HS kertoi asiantuntijoiden arvostelleen lääkäri Antti Heikkilän teosta Lääkkeetön elämä ja katsoneen siinä esitettyjen väitteiden olevan jopa hengenvaarallisia. Tuolloin ainakin S-ryhmä ja Kesko vetivät kirjan pois myynnistä. Esimerkiksi Otavan sivuilla on edelleen myyntilinkkejä teoksen tarkistettuun laitokseen.
Rauvola painottaa, että muun muassa kyseinen kohu on vaikuttanut kustannusalan toimintaan. Erityisesti tietokirjoissa kiinnitetään entistä enemmän huomiota siihen, että esitetyt väitteet kestävät kriittistä tarkastelua. Vastuullisuus tietokirjoissa tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että väitteet ovat perusteltuja ja niiden lähteet asianmukaisia.
WSOY tiedotti tammikuussa julkaisevansa syksyllä törkeistä huumerikoksista tuomitun Niko Ranta-ahon elämäkerran, mikä herätti keskustelua rikollisten esiin nostamisesta. Hämmästely ei varmasti tullut kustantamolle yllätyksenä, sillä myös Nelosen esittämää Katiska-sarjaa on ihmetelty ja pohdittu, esittääkö se rikollista elämää ihannoiden.
WSOY:n Julkunen sanoo, että hän ymmärtää kritiikkiä hyvin, jos ajatuksena on se, että teos romantisoi rikollisuutta. Hän muistuttaa kuitenkin, että keskustelua teoksesta alettiin käydä lukematta siitä sanaakaan.
– Kirja on meillä edelleen prosessissa, ja sitä on pohdittu ja pohditaan edelleen. Lähtökohta on koko ajan ollut se, että kirjasta ei tule ihannoivaa.
Julkusen mielestä yksi nykymaailman suurista ongelmista on se, että asioita kommentoidaan näkemättä ja tutkimatta. Hän näkee ilmiön kasvattavan kustantamoiden vastuuta entisestään, kun kirjan kaltaisessa julkaisuvälineessä tiedon on oltava tarkkaan tutkittua ja punnittua.
Murskakritiikki voi olla yhteinen tiukka paikka
Oli kirja-arvostelu sitten hyvä tai huono, se antaa joka tapauksessa palstatilaa ja huomiota kirjalle ja kirjailijalle sekä kustantamolle. Kiira Korven runokirja päätyi otsikoihin ja aamutelevisioon juuri kritiikin myötä.
Sekä Otavan Rauvola että WSOY:n Julkunen pitävät arvosteluiden tekemistä yleisesti erittäin myönteisenä asiana. Rauvola sanoo toivovansa, että kirjallisuutta käsiteltäisiin mediassa ja esimerkiksi televisio-ohjelmissa huomattavasti nykyistä laajemminkin.
Murskaavan huono arvio ei kummankaan mielestä kuitenkaan ole hyväksi, vaikka se saattaisikin lisääntyneen huomion vuoksi vaikuttaa myyntiin myönteisesti.
– Sehän on kirjailijalle hirveän traumaattinen kokemus varsinkin, jos kyseessä on kirjailijan ensimmäinen teos, hän painottaa.
Kustantamoiden mukaan kirjailijoiden suhtautuminen huonoihin arvioihin vaihtelee. Korpi itse kertoi Instagramissa lukeneensa Helsingin Sanomien ja Aamulehden arvostelut "suurella mielenkiinnolla".
Jos murskakritiikki ahdistaa, Rauvola ja Julkunen kertovat kustantamoiden olevan tukena.
– Esimerkiksi olemme aktiivisesti yhteydessä kirjailijaan ja tsekkaamme, että hänen tilanteensa on olosuhteisiin nähden ok sekä tarjoamme apua pettymyksen tunteiden käsittelyyn, Rauvola sanoo.
Julkunen kertoo, että huono arvio voi olla kirjailijalle ja kustantamolle yhteinen tiukka paikka.
– Kyllä siinä sielunhoitoa välillä käydään.
Helsingin Sanomien ja Nelonen Median omistaja on Sanoma Media Finland, joka on myös STT:n pääomistaja.
---
Juttu on julkaistu alun perin 24. maaliskuuta 2023, ja sitä on korjattu 25. maaliskuuta 2023 kello 16.24: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että WSOY:n sivuilla olisi myyntilinkkejä Antti Heikkilän teokseen. Jutussa tarkoitettu kustantamo on Otava, ja sen sivuilla on myyntilinkkejä teoksen tarkistettuun laitokseen.