Suuren journalistipalkinnon Vuoden journalistina on palkittu Iltalehden pilapiirtäjä Ville Ranta. Hän kertoi keskiviikkoiltana palkintoa vastaanottaessaan, että pilapiirrokset saattavat joskus mennä niin sanotusti huti, mutta se riski kannattaa ottaa.
– Pilapiirtäjä voi sanoa asioita, joiden sanominen voi olla toimittajalle vaikeaa, pilapiirtäjä sanoi ehdokasesittelyvideossaan.
Palkintolautakunnan mukaan hänen satiirinsa puree ja roisi huumori on juuri sen verran yliampuvaa, että pilkka osuu maaliinsa. Kaikki eivät tunnetun pilapiirtäjän piirroksia sulata, mutta se kuuluu palkintolautakunnan mukaan vaikuttavien pilapiirrosten ominaispiirteisiin.
– Kyllähän tämä on pilapiirtäjälle herkullista aikaa, jos vaan uskaltaa nauraa, Ranta sanoi esittelyvideolla.
Suuren journalistipalkinnon Vuoden journalistisena tekona palkittiin suomalaismedioiden raportointi Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Joukko toimittajia ja kuvaajia on kertonut paikan päällä sodan raakuuksista, arjen kamppailuista, selviytymistarinoista, pelosta ja toivosta.
Sodan todellisuuden kuvaaminen on ollut suomalaisen mediakentän voimannäyttö ja tärkeä journalistinen teko, palkintolautakunta kertoi kun ehdokkaat julkaistiin.
Palkinnon otti vastaan Suomen ulkomaantoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Virolainen. Hän kertoi palkintoa vastaanottaessa, että palkintorahat lahjoitetaan ukrainalaisille toimittajille.
Mongolialaisen sairaanhoitajan työtaistelu toi Vuoden juttu -palkinnon
Vuoden juttuna palkittiin Helsingin Sanomissa julkaistu Katja Kuokkasen kirjoittama Työtaistelu-artikkeli.
Kuokkasen juttu kertoo Suomessa koulutetusta mongolialaisesta sairaanhoitajasta Anudari Boldbaatarista. Hän oli jättänyt Suomen sen jälkeen, kun hänen oleskelulupansa oli hylätty väärin perustein.
Kuokkanen kertoi ehdokasesittelyvideollaan työskennelleensä jutun parissa lähes vuoden ajan.
– Meidän kannatti odottaa viranomaisratkaisut, jolloin juttu oli paljon vaikuttavampi, Kuokkanen taustoitti pitkää juttuprosessia.
Suuren journalistipalkinnon uudessa kategoriassa Vuoden alueellisena vaikuttajana palkittiin Lapin Kansan toimittaja Risto Pyykkö. Hänen porotaloutta ja petovahinkokorvauksia käsitelleet juttunsa ovat vaikuttaneet laajasti alaan sekä petokorvauksia koskevan lainsäädännön muutoksiin.
Aihetta ei juuri ollut käsitelty mediassa ennen Lapin Kansan juttuja.
Vuoden pomona palkittiin ajankohtaismedioiden sisältöpäällikkö Eeva Sederholm A-lehdistä. Sederholm työskentelee digitaalisen median kehityksestä vastaavana sisältöpäällikkönä aikakausmediassa, jossa hän on kääntänyt nopeasti painetun median työprosessit digi edellä -aikaan.
Vuoden 2022 Suuren journalistipalkinnon saajat palkittiin keskiviikkoiltana Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä. Palkinnot jakoivat STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen sekä palkintolautakunnan puheenjohtaja ja MTV:n uutisten vastaava päätoimittaja Tomi Einonen.
Merkittävin journalismille vuosittain annettava tunnustus
Suuri journalistipalkinto myönnetään vuoden journalistille, vuoden jutulle, vuoden journalistiselle teolle, vuoden pomolle ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa vuoden alueelliselle vaikuttajalle. Viiden palkintosarjan ehdokkaat julkistettiin helmikuussa. Kussakin sarjassa oli kolme finalistia.
Suuri journalistipalkinto on Suomen merkittävin journalismille vuosittain annettava tunnustus, joka on jaettu vuodesta 2001 lähtien. Palkinnon jakaa ja rahoittaa Päätoimittajien yhdistys yhdessä useiden suomalaisten mediayhtiöiden kanssa.
Kilpailua järjestävät vuorovuosin MTV, Sanoma Media Finland ja Yleisradio. Tänä vuonna järjestämisvastuu oli MTV:llä.
Sanoma Media Finland on STT:n pääomistaja.