Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi eläinsuojelulaki ei ole kieltämässä rituaaliteurastusta – puolueet kiittelevät lemmikki- ja kotieläinten olojen paranemista

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta poisti uutta eläinsuojelulakia koskevasta esityksestä odotetusti eläinten rituaaliteurastuksen kategorisen kiellon.

Valiokunta sai perjantaina valmiiksi mietinnön eläinten hyvinvointilaista, joka korvaisi nykyisen eläinsuojelulain. Hallitus esitti, että osana lakimuutosta kiellettäisiin poikkeusmenettelyjä uskonnollisista syistä. Eduskunnan perustuslakivaliokunta kuitenkin oli valmis sallimaan jatkossakin verenlaskun aloittamisen ennen kuin eläin on asianmukaisesti tainnutettu tai lopetettu.

– Kun perustuslakivaliokunta vaatii jotakin lausumalla, se on tässä talossa normaali käytäntö, että näin tehdään, maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.) sanoi valiokunnan tiedotustilaisuudessa.

Hän piti asiaa mittakaavaltaan mitättömänä Suomessa, koska yksikään teurastamo ei ole rekisteröitynyt tätä varten.

Muulla esityksellä muun muassa hillittäisiin koirien ja kissojen pentutehtailua sekä rajoitettaisiin pentujen tuontia ulkomailta. Lisäksi uusien parsinavetoiden rakentaminen ja uusien kiinteärakenteisten porsitushäkkien käyttöönotto kiellettäisiin heti lain tullessa voimaan.

Uusi laki kieltäisi myös piikki- ja sähköpannat sekä muut vastaavat eläimelle kipua, kärsimystä ja tarpeetonta vaaraa aiheuttavat välineet.

Esitys myös kieltäisi porsaiden kirurgisen kastraation ja emakkojen siemennykseen tarkoitettujen tiineytyshäkkien pitkäaikaisen käytön 12 vuoden siirtymäajan jälkeen.

Siirtymäaikoihin tyytymättömyyttä

Kaikista eduskuntaryhmistä kiiteltiin muun muassa pentutehtailun hillintää ja kotieläinten olojen paranemista.

Useat kansanedustajat huomauttivat, että uudistusta on odotettu jo noin 15 vuotta. Viime vaalikaudella lakihanke kaatui kalkkiviivoilla hallituksen mukana.

Perussuomalaiset jätti mietintöön vastalauseen, joka liittyy rituaaliteurastuksiin. Puolue haluaisi linjata lausumasta, joka edellyttäisi hallitusta kieltämään kyseisen mahdollisuuden Suomessa.

Valiokunnan tiedotustilaisuudessa myös vihreiden Jenni Pitko ilmaisi tyytymättömyyttä muutosta kohtaan.

– Toivon, että tähän asiaan palataan pikemminkin, vaikka perustuslain säätämisjärjestyksessä, jotta pystytään kieltämään eläinten rituaaliteurastukset Suomessa.

Pitko otti kantaa myös sen puolesta, että siirtymäaikoja tulisi lyhentää jo tulevalla hallituskaudella. Myös vasemmistoliiton Jari Myllykoski arveli, että siirtymien lyhentäminen olisi puolueelle mieleinen, mutta piti henkilökohtaisesti hyvänä välttää liian suuria investointikuluja tuottajille lyhyellä aikavälillä.

Myös perustuslakivaliokunta piti siirtymäaikoja varsin pitkinä. Se ei kuitenkaan edellyttänyt kohtien muuttamista, toisin kuin rituaaliteurastuksen kohdalla.

Lakihanke etenee seuraavaksi eduskunnan täysistunnon äänestykseen.