Yli 200 nautaa on kuollut Pedersöressä Pohjanmaalla sijaitsevalla maatilalla hoidon laiminlyönnin vuoksi, epäilee poliisi.
Pohjanmaan poliisin tiedotteen mukaan poliisi löysi aiemmin helmikuussa maatilan navetasta yli 200 nautaa, joista valtaosa oli kuolleita. Lisäksi paikalta löytyi kymmenen elävää mutta huonokuntoista nautaa, joista viisi lopetettiin välittömästi ja viisi vietiin teurastamoon.
Poliisi kertoo tutkineensa maatilaa eläinlääkärien kanssa. Maatilan pitäjää epäillään törkeästä eläinsuojelurikoksesta, koska kärsineiden eläinten määrä on huomattavan suuri.
– Lisäksi poliisi epäilee, että maatilan pitäjä on toiminut useiden eri eläinsuojelusäännösten vastaisesti, poliisi kertoo tiedotteessa.
Poliisin mukaan asiassa selvitetään myös mahdollista sivutuotesäädösten rikkomista, koska kuolleita nautoja ei ollut asianmukaisesti hävitetty.