Maatalouden tuottajahintojen nousu hidastui loppuvuonna viime kevääseen ja kesään verrattuna, kertoo Tilastokeskus. Tuottajahinnat nousivat viimeisellä vuosineljänneksellä 26 prosenttia vuoden takaisesta.
Viljan tuottajahinta oli 29 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Hinta on kuitenkin laskenut jo kaksi vuosineljännestä peräjälkeen.
Lihan ja maidon tuottajahintojen nousu jatkui yhä vuoden lopulla. Lihasta maksettiin tuottajalle 32 prosenttia ja maidosta 42 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Samaan aikaan maatilojen kustannukset ovat nousseet voimakkaasti. Maatalouden käyttämien lannoitteiden ja energian hinnat nousivat kumpikin loppuvuonna 46 prosenttia vuoden takaisesta. Tilastokeskuksen mukaan lannoitteiden hinta oli lähes kolmikertainen koronapandemiaa edeltäneeseen tasoon nähden.