Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Yhdysvaltain keskuspankki nosti jälleen ohjauskorkoaan

Yhdysvaltain keskuspankki Fed nosti tänään odotetusti ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä.

Ohjauskorko on nyt nostettu 4,50:n ja 4,75 prosentin vaihteluvälille.

Korkojen nostolla keskuspankki pyrkii hillitsemään nopeaa inflaatiovauhtia. Fedin mukaan inflaatio on hidastunut jo jonkin verran mutta pysynyt yhä koholla.

Fed on nostanut ohjauskorkoa yhteensä jo kahdeksan kertaa maaliskuusta lähtien. Tänään ilmoitettu 0,25 prosenttiyksikön nousu oli hillitympi verrattuna aiempiin nostoihin. Joulukuussa ohjauskorkoa nostettiin 0,5 prosenttiyksiköllä ja viime vuonna 0,75 prosenttiyksiköllä neljä kertaa peräkkäin.

Fedin avomarkkinakomitea FOMC:n lausunnosta päätellen koronnostot tulevat jatkumaan. Komitea arvioi, että korotukset ajan kanssa pudottavat inflaation päättäjien asettamaan kahden prosentin tavoitteeseen.

"Fedin koronnostosykli alkaa olla loppusuoralla"

OP-ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen arvioi, että Fed nostanee ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä myös maaliskuussa ja mahdollisesti vielä senkin jälkeen.

– Tämänpäiväisen korkoliikkeen jälkeen Fedin koronnostosykli alkaa olla loppusuoralla, mutta ei kuitenkaan vielä maalissa, hän kirjoitti kommentissaan.

– Rahapolitiikkalausunnon tärkein anti oli se, että keskuspankki viitoittaa edelleen useampaa lähestyvää koronnostoa, hän kirjoitti.

Inflaatio jatkoi hidastumistaan Yhdysvalloissa joulukuussa, jolloin kuluttajahinnat nousivat 6,5 prosentin vuosivauhtia eli hitaammin kuin marraskuun 7,1 prosentissa. Lukema oli viime vuoden alhaisin ja matalin sitten vuoden 2021 lokakuun.

Asiantuntijat uskovat, että Fedin lukuisat koronnostot alkavat näkyä kunnolla taloudessa tänä vuonna.

Fedin pääjohtajan Jerome Powellin mukaan tarvitaan kuitenkin "huomattavasti enemmän todisteita" varmistumaan siitä, että inflaation laskusuunta on jatkuva. Powell varoitti, että hintojen nousut ovat edelleen liian korkeita inflaation hidastumisesta huolimatta.

---

Lähteenä myös uutistoimisto AFP