Ukrainassa korruptionvastainen kampanja on jatkunut. Tänään Ukrainan viranomaiset suorittivat ratsioita ja kotietsintöjä useiden henkilöiden kodeissa ja työpaikoilla ympäri maata, kertoivat uutistoimistot sekä CNN.
Ukrainan valtion tutkintavirasto (SBI) kertoi löytäneensä esimerkiksi Kiovan veroviraston johtajan kotoa ja työpaikalta satoja tuhansia dollareita käteistä sekä kalliita autoja ja kelloja. Kiovan veroviraston johtajaa epäillään virka-aseman väärinkäyttämisestä.
Kansan palvelija -puolueen johtajan Davyd Arahamijan mukaan ratsioita tehtiin lisäksi verotoimistoihin ja Ukrainan tullilaitoksen koko johto erotettiin. Myös entisen sisäministerin Arsen Avakovin sekä oligarkki Ihor Kolomoiskin kodeissa suoritettiin etsintöjä.
Viime viikolla useat Ukrainan valtionhallintoon kuuluneet henkilöt joutuivat eroamaan korruptiosyytösten saattelemana, mukaan lukien Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kansliapäällikkö Kyrylo Tymoshenko, varapuolustusministeri Vjatsheslav Shapovalov, varapääsyyttäjä Oleksi Symonenko sekä useiden alueiden kuvernöörit.
Korruptionvastaisia toimia on useasti vaadittu Ukrainalta ehtona taloudelliselle ja sotilaalliselle tuelle. Viime aikoina Ukraina on toivonut erityisesti kehittynyttä raskaampaa sotakalustoa, kuten taistelupanssarivaunuja, joiden toimittamista Ukrainalle tukee myös Suomi. Ukraina on myös toivonut F-16-hävittäjiä, mutta niiden toimittamiseen on suhtauduttu länsimaissa varauksellisesti.
Israelin Netanjahu tarjoutui sovittelijaksi Ukrainan ja Venäjän välille
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi voivansa toimia sovittelijana Ukrainan ja Venäjän välillä, jos häntä pyydettäisiin tehtävään.
Netanjahu sanoi CNN:n haastattelussa, että hän voisi ryhtyä sovittelijaksi siinä tapauksessa, jos molemmat sodan osapuolet sekä Yhdysvallat sitä pyytäisivät.
Netanjahun mukaan häntä pyydettiin epäviralliseksi sovittelijaksi sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Hän ei toiminut tuolloin pääministerinä, minkä vuoksi hän kertoo kieltäytyneensä. Netanjahu ei kertonut, kuka häntä oli pyytänyt sovittelijaksi.
Netanjahu sanoi myös Israelin voivan harkita sotilaallisen avun antamista Ukrainaan. Pääministeriltä kysyttiin, voisiko Israel tarjota esimerkiksi käyttämäänsä ilmatorjuntajärjestelmää Ukrainaan.
– No, aion varmasti tutkia asiaa, Netanjahu sanoi.
Netanjahu kuitenkin pidättäytyi sitovista kommenteista.
Israel on saanut osakseen arvostelua, koska se ei ole avustanut Ukrainaa sotilaallisesti. Israel on myös säilyttänyt suhteensa Venäjään, sillä Venäjä ei ole puuttunut Israelin Iranin kohteisiin tekemiin iskuihin.
Netanjahun puheiden jälkeen Venäjä varoitti Israelia toimittamasta aseita Ukrainalle.
– Pidämme näitä (aseita) laillisina kohteina Venäjän asevoimille, ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova sanoi AFP:n mukaan.
Venäjä tulittaa kiivaasti Hersonia Etelä-Ukrainassa
Venäjän mukaan pitkän kantaman aseet, joita länsimaat aikovat mahdollisesti toimittaa Ukrainaan, eivät muuta Venäjän sotilaallisia tavoitteita Ukrainassa. Asiasta puhui Kremlin edustaja Dmitri Peskov tänään.
Peskovin mukaan aseet nostavat jännitteitä ja kiihdyttävät taisteluita, mutta eivät lopulta muuta tapahtumien kulkua.
Venäläiset ovat jatkaneet kiivasta tykistötulta Hersonin kaupunkiin Etelä-Ukrainassa, kertoi Britannian puolustusministeriö päivittäisessä tiedustelukatsauksessaan. Hersonia on viime ajat tulitettu eniten kaikista Donbassin alueen ulkopuolella sijaitsevista kaupungeista Ukrainassa.
Viikonloppuna Ukrainan viranomaiset kertoivat kolmen siviilin saaneen surmansa kaupungissa. Kaksi ulkomaalaisomistuksessa olevaa, Dneprjoelle ankkuroitua alusta sai niin ikään osuman. Laivoista vuoti öljyä jokeen.
Puolustusministeriön mukaan on epäselvää, miksi Venäjä haaskaa vähiä ammusvarantojaan Hersonin tulittamiseen. Yhtenä syynä voi olla pyrkimys horjuttaa kansalaisten taistelutahtoa ja ehkäistä mahdolliset Ukrainan vastahyökkäykset Dneprjoen yli.
Joukko tunnettuja norjalaisia vaatii Norjaa lisäämään aseapua Ukrainalle
Joukko norjalaisia akateemikkoja, kirjailijoita, ihmisoikeusaktivisteja sekä entinen ministeri ovat vaatineet hallitustaan lisäämään aseapua Ukrainalle. Asiasta kirjoitti tänään Guardian-lehti.
Norjalaismedia VG:ssä julkaistussa kirjeessä 12 allekirjoittanutta vaatii aseavun lisäämistä Norjalta siksi, että Norja on taloudellisesti hyötynyt sodasta Ukrainassa.
Norjan öljy- ja kaasutulot ovat kasvaneet ennätysmäisesti viimeisen vuoden aikana energiahintojen kolminkertaistuessa Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja Norjan korvattua Venäjän Euroopan suurimpana kaasunviejänä.
Allekirjoittajien joukossa on Norjan entinen ulkoministeri Knut Vollebäk, suosittu kirjailija ja antropologi Erika Fatland sekä Henrik Urdal Oslon rauhantutkimusinstituutista. Heidän mukaansa Norja on "ainoa maa Euroopassa", joka hyötyy sodasta.