Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Tytöt tytöt tytöt -elokuvalle eniten Jussi-ehdokkuuksia, toiseksi eniten Kupla-elokuvalle

Tytöt tytöt tytöt -elokuva on kerännyt eniten Jussi-palkintoehdokkuuksia. Elokuva on ehdolla yhteensä kahdeksassa eri kategoriassa.

Toiseksi eniten ehdokkuuksia on Kupla-elokuvalla, kuusi kappaletta.

Kumpikin on ehdolla vuoden parhaaksi elokuvaksi. Lisäksi ehdolla ovat Pahanhautoja, Rakkaani merikapteeni ja Sydänpeto.

Vuoden ohjauksen Jussi-palkinnosta kisaavat Tytöt tytöt tytöt -elokuvan ohjannut Alli Haapasalo, Rakkaani merikapteenin ohjannut Klaus Härö ja Kuplan ohjannut Aleksi Salmenperä.

Palkinnot jakaa elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura. Yhdistyksen hallitus päätti viime vuonna luopua sukupuolitetuista näyttelijäpalkinnoista. Tämän vuoden gaalassa jaetaan siis vain yksi pääosa- ja yksi sivuosapalkinto. Lisäksi uusina kategorioina mukana ovat vuoden näyttelijätulokas ja valkokankaan valopilkku.

Jussi-palkinnot jaetaan erillisessä gaalassa perjantaina 24. maaliskuuta Helsingin Kaapelitehtaalla.

Tytöt tytöt tytöt -elokuva oli Suomen Oscar-tarjokas, mutta ei päässyt ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdokkaiden lyhytlistalle. Se on kuitenkin viime vuoden kriittisesti kiitetyimpiä elokuvia, myös kansainvälisesti.

Listaus kaikista ehdokkaista

– Vuoden elokuva: Kupla, Pahanhautoja, Rakkaani merikapteeni, Sydänpeto, Tytöt tytöt tytöt

– Ohjaus: Alli Haapasalo (Tytöt tytöt tytöt), Klaus Härö (Rakkaani merikapteeni), Aleksi Salmenperä (Kupla)

– Näyttelijäpalkinnot:

Pääosa: Leea Klemola (Huonot naiset), Sara Melleri (Kikka!), Aamu Milonoff (Tytöt tytöt tytöt), Severi Saarinen (Laitapuolen hyökkääjä)

Sivuosa: Amos Brotherus (Kupla), Ilkka Heiskanen (Hetki lyö), Tommi Korpela (Kupla), Elena Leeve (Kikka!

Näyttelijätulokas: Eleonoora Kauhanen (Tytöt tytöt tytöt) Emma Kilpimaa (Huonot naiset), Stella Leppikorpi (Kupla), Elsi Sloan (Sydänpeto)

Valkokankaan valopilkku: Iina Kuustonen, Linnea Leino, Eero Ritala, Martti Suosalo

– Käsikirjoitus: Ilona Ahti & Daniela Hakulinen (Tytöt tytöt tytöt), Ilja Rautsi (Pahanhautoja), Reeta Ruotsalainen & Aleksi Salmenperä (Kupla)

– Kuvaus: Kerttu Hakkarainen (Sydänpeto), Jarmo Kiuru (Tytöt tytöt tytöt), Meelis Veeremets (Hetki lyö)

– Elokuvamusiikki: JB Dunckel (Sydänpeto), Anna-Mari Kähärä (Armotonta menoa – hoivatyön lauluja), Stefan Pasborg (Hetki lyö)

– Leikkaus: Samu Heikkilä (Tytöt tytöt tytöt), Linda Jildmalm – (Pahanhautoja), Matti Näränen (Luomakunnan vartijat)

– Äänisuunnittelu: Hugo Ekornes (Sihja – kapinaa ilmassa) Jorma Kaulanen & Peter Albrechtsen (Metsurin tarina), Micke Nyström (Kikka!)

– Lavastussuunnittelu: John Hand (Rakkaani merikapteeni), Päivi Kettunen (Pahanhautoja), Kaisa Mäkinen (Hetki lyö)

– Pukusuunnittelu: Tiina Kaukanen – Kikka!, Minke Lunter (Metsurin tarina), Roosa Marttiini (Tytöt tytöt tytöt)

– Maskeeraussuunnittelu: Kaire Hendrikson (Hetki lyö), Marina Ritvall & Conor O'Sullivan (Pahanhautoja), Riikka Virtanen (Kikka!)

– Dokumenttielokuva: Armotonta menoa, Karaokeparatiisi, Luomakunnan vartijat

– Lyhytelokuva: Blue Note, Kaikki äitini puhelut, Le Saboteur