Suomen sarjakuvaseura myöntää tämän vuoden Puupäähattu-tunnustuspalkinnon sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Mari Ahokoivulle.
Vuonna 1984 syntynyt Ahokoivu aloitti uransa sarjakuvataiteen parissa kotiseutunsa Oulun sarjakuvaseurassa ja julkaisi sarjojaan esimerkiksi internetprojekti Nettinartussa. Ahokoivu on täydentänyt osaamistaan opiskelemalla alaa Ranskan Angoulemessa ja Ruotsissa Malmön Serieskolanissa.
Sarjakuvaseura kertoo, että Ahokoivu on toiminut aktiivisesti sarjakuvan opettajana. Hänen laatimansa Sarjakuvantekijän opas vuodelta 2007 kertoo hauskasti ja kannustavasti alan perustiedot. Ahokoivun tähänastinen pääteos Oksi vuodelta 2018 on kalevalaishenkistä fantasiaa.
Ahokoivu on sarjakuvatyönsä lisäksi tuottelias kuvittaja ja lastenkirjojen tekijä. Hänen teoksiaan on julkaistu yli kymmenessä maassa.
Sarjakuvaseuran mukaan Ahokoivu on erinomainen esimerkki uuden sukupolven taiteilijasta, joka hallitsee välineensä suvereenisti ja yllättää lukijansa avaamalla heille tuoreita näkökulmia.
Suomen sarjakuvaseura on jakanut suomalaiselle sarjakuvantekijälle annettavaa Puupäähattu-palkintoa vuodesta 1972 lähtien. Nimensä ja muotonsa se on saanut Ola Fogelbergin klassisen sarjakuvahahmon Pekka Puupään päähineen mukaan.