Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Yön uutiskooste | Suomen tytöt lähellä jymy-yllätystä nuorten MM-kisoissa – haku naisten asepalvelukseen päättyy tänään

"Kaverivanhemmuus" voi antaa lapselle liikaa päätäntävaltaa

Vanhempien lisääntynyt uupumus on saattanut lisätä niin sanottua kaverivanhemmuutta, kerrotaan Mieli ry:stä. Kaverivanhemmuudella tarkoitetaan yleensä tilannetta, jossa vanhempi ei kykene asettamaan lapselle tarpeellisia rajoja.

Moni nykypäivän vanhempi on yksin ja tukea vailla, ja vanhemmuus vaatii jaksamista, sitoutumista ja tukiverkostoa. Kun vanhempi on uupunut, hänen on helpompi antaa periksi ja väistää haastavaksi kokemiaan tilanteita perheen arjessa.

Mannerheimin Lastensuojeluliitosta kerrotaan, että vanhemmuus on muuttunut viime vuosikymmenien aikana merkittävästi. Tiedon lisääntymisen seurauksena lapsia kunnioitetaan paremmin yksilöinä. Kehityksellä voi olla myös kääntöpuolensa, jos lapselle annetaan liikaa päätäntävaltaa ja vastuuta.

Valtaosa lapsista kasvaa Tilastokeskuksen mukaan edelleen aviopariperheessä

Suurin osa lapsista kasvaa edelleen aviopariperheessä, kertoo Tilastokeskus.

Aviopariperheissä kasvaneiden lasten osuus on viime vuosikymmeninä kuitenkin pienentynyt. Vuonna 2021 alaikäisistä lapsista 61 prosenttia kasvoi aviopariperheessä, kun vuonna 1992 vastaava luku oli 78 prosenttia.

Avoparin perheessä kasvavien sekä yhden vanhemman perheessä kasvavien lasten osuus on puolestaan noussut. Avoparin perheessä kasvavia lapsia oli vuonna 2021 yhteensä 19 prosenttia ja yhden vanhemman perheessä kasvavia lapsia 21 prosenttia.

Perhetilastoissa lapsi kirjautuu siihen perheeseen, jossa hän on virallisesti kirjoilla.

Tänään on viimeinen hakupäivä naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen

Haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy tänään.

Viime kesäkuussa voimaan tulleen uuden lain myötä haku on aikaistunut. Aiemmin haku päättyi vasta maaliskuun alkupuolella.

Muutos mahdollistaa naisten valintatilaisuuden järjestämisen kutsuntojen kanssa samanaikaisesti, Maavoimat kertoo. Myös valintoihin liittyvät terveystarkastukset saadaan samaan rytmiin miesten kanssa.

Maavoimien mukaan kiinnostus naisten vapaaehtoista asepalvelusta kohtaan on viime vuosina kasvanut. Vuosittain palvelukseen hakeutuu yli tuhat naista.

Ohjeet palvelukseen hakemisesta löytyvät muun muassa Maavoimien verkkosivuilta.

Israelissa kymmenettuhannet osoittivat mieltään Netanjahun hallitukselle

Israelissa kymmenettuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään pääministeri Benjamin Netanjahun uudelle oikeistohallitukselle.

Mediatietojen mukaan noin 80 000 ihmistä osallistui mielenosoitukseen Tel Avivin keskustassa. Aiemmin lauantai-iltana poliisi arvioi paikalla olleen 20 000 ihmistä muttei päivittänyt arviotaan myöhemmin.

Kyseessä on suurin mielenosoitus sen jälkeen, kun Israelin uusi hallitus aloitti toimintansa joulukuussa.

Netanjahun johdolla Israel sai historiansa oikeistolaisimman hallituskoalition. Uudessa hallituskoalitiossa on mukana niin ääriuskonnollisia kuin äärioikeistolaisiakin. (Lähde: AFP)

Kaliforniassa kymmenettuhannet ovat saaneet evakuointimääräyksen ja 26 miljoonaa tulvavaroituksen

Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltion poikkeuksellisen voimakkaat sateet jatkuvat jo kolmatta viikkoa. Sateet ja myrskyt ovat tuoneet mukanaan jatkuvan tulvien ja maanvyörymien vaaran.

Paikallista aikaa lauantaina kymmenettuhannet ovat saaneet evakuointimääräyksen eri puolilla osavaltiota, ja kaikkiaan 26 miljoonaa asukasta on saanut varoituksen tulvan mahdollisuudesta, kertoo muun muassa New York Times.

Kalifornian talvimyrskyissä on kuollut noin 20 ihmistä. Yhdysvaltain väkirikkaimmassa osavaltiossa asuu noin 39 miljoonaa ihmistä.

Perussa viranomaiset ovat jälleen avanneet ilmayhteyden Machu Picchuun

Perussa viranomaiset ovat jälleen avanneet Cuscon lentoaseman, josta on yhteys turistien suosimaan Machu Picchuun. Lentoaseman toiminta suljettiin torstaina ennaltaehkäisevästi mielenosoitusten takia.

Cuscon lentoasema on liikenteeltään Perun toiseksi vilkkain. Joulukuussa sen toiminta keskeytettiin viideksi päiväksi mielenosoitusten vuoksi.

Perussa valtakunnalliset mielenosoitukset ovat jatkuneet jo viikkoja. Yli 40 ihmisen tiedetään kuolleen ja satojen loukkaantuneen mielenosoittajien ja turvajoukkojen yhteenotoissa. (Lähde: AFP)

Suomi hävisi täpärästi Kanadalle 2–3 jatkoajalla alle 18-vuotiaiden tyttöjen jääkiekon MM-kisojen välierissä

Suomi on hävinnyt odotukset ylittäneen vastarinnan jälkeen täpärästi ennakkosuosikki Kanadalle jääkiekon alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisojen välierissä.

Ottelu päättyi maalein 2–3 jatkoajalla ja siten Suomen putoamiseen finaalista. Suomen menestys Ruotsin Östersundissa pelatussa ottelussa yllätti, sillä vielä alkusarjassa Suomi hävisi ennakkosuosikki Kanadalle tyrmäävin luvuin 0–8.

Suomen maalintekijöitä lauantain myöhäisillan ottelussa olivat toisessa erässä tasoittanut Sanni Vanhanen ja kolmannessa erässä Suomen tilapäisesti 2–1-johtoon vienyt Pauliina Salonen.

Suomi pelaa pronssiottelun sunnuntaina Yhdysvaltoja vastaan.

Patrik Laine verkotti hattutempun – Columbus otti Detroitista 4–3-voiton

Jääkiekon NHL:ssä suomalaispelaaja Patrik Laine on tehnyt hattutempun Columbus Blue Jacketsin vierasottelussa Detroit Red Wingsiä vastaan. Ottelu päättyi Columbusin 4–3-voittoon.

Laine teki Columbuksen kolmesta avauserän maalista kaksi. Joukkueensa neljännen maalin Laine takoi perille toisen erän toisella minuutilla.

Columbuksen johto näytti alkupelistä varmalta, mutta loppupelistä teki jännittävän Detroitin äkillinen kiri. Maalinteon makuun pääsi myös isännöineen Detroitin Olli Määttä, joka avasi seuransa maalisaldon kolmannen erän alussa.

Heiskanen ja Lindell syöttivät ahkerasti, mutta Dallasin kova loppukiri ei riittänyt – hävisi 5–6 Calgarylle

Jääkiekon NHL:ssä Dallas Starsin suomalaispelaajat Miro Heiskanen ja Esa Lindell kerryttivät tililleen syöttöpisteitä kotipelissä, jossa vastassa oli Calgary Flames.

Verkkoa heilutettiin puolin toisin, ja Dallasin loppurutistus oli kova, mutta lopulta Dallas kärsi 5–6-tappion Calgarylle. Suomalaisten syöttöpisteet hankittiin kolmannen erän tohinoissa.

Ensiksi Lindell syötti Joe Pavelskin 3–6-maalin kolmannen erän 8. minuutilla, minkä jälkeen Heiskanen osallistui sekä Pavelskin toisen 13. minuutin maalin että Colin Millerin 16. minuutin maalin rakentamiseen.

Dallasin kova loppukiri ei kuitenkaan riittänyt, sillä tasoitusmaali jäi tekemättä.