Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Vaimonsa murhasta epäillyn miehen ruumis löytyi Kokemäenjoesta – henkirikos tehtiin Porissa uudenvuodenyönä

Porissa vaimonsa murhasta epäillyn miehen ruumis löytyi Kokemäenjoesta, kertoo poliisi tiedotteessa. Poliisi epäilee keski-ikäisen miehen riistäneen vaimonsa hengen uudenvuodenyönä.

Lounais-Suomen poliisi kertoo suorittaneensa vesistöetsintöjä Porin Linnansillan alueella tiistaina yhdessä pelastuslaitoksen ja Rajavartiolaitoksen kanssa. Etsinnöissä löytyi ruumis, jonka tuntomerkit ja vaatetus poliisin mukaan vastaavat rikoksesta epäiltyä miestä.

Henkirikoksen tutkinta alkoi, kun poliisi sai ilmoituksen Pormestarinluodossa asunnosta löytyneestä kuolleesta ihmisestä viime sunnuntaina. Poliisi piti esitutkinnan perusteella mahdollisena vaihtoehtona, että henkirikoksesta epäilty on hukuttautunut Kokemäenjokeen.

"Suunnitelmallisuudesta selkeitä viitteitä"

Henkirikosta on tutkittu murhana, sillä poliisin mukaan vaikuttaa siltä, että teko on ollut suunniteltu. Poliisin mukaan porilaisasunnossa oli tapahtunut perheen sisäinen väkivallanteko, jossa 49-vuotiaan miehen epäillään riistäneen hengen 38-vuotiaalta vaimoltaan.

– Suunnitelmallisuudesta on selkeitä viitteitä, sanoi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Alitalo tiistaina STT:lle.

Alitalo ei toistaiseksi avannut sitä, mikä poliisin mukaan on ollut teon motiivi.

Ilta-Sanomat kertoi maanantaina, että henkirikoksesta epäilty on toiminut aiemmin ravintolayrittäjänä.

Poliisi pyytää havaintoja BMW:n liikkeistä

Poliisi pyytää yhä yleisöhavaintoja harmaan porrasperäisen BMW:n liikkeistä. Havaintoja toivotaan uudenvuodenyönä aamuyhden ja aamukuuden välillä erityisesti Keski-Porista kauppakeskus Puuvillan läheisyydestä ja Isosannan alueelta.

Poliisi pyytää lähettämään havaintoja esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai soittamalla numeroon 0295 449 290.