Yhdysvaltalaisen Earth, Wind & Fire -yhtyeen rumpalina tunnetuksi tullut Fred White on kuollut 67-vuotiaana. Asiasta kertoivat maanantaina Whiten veljet Instagramissa.
– Perheemme suree tänään uskomattoman ja lahjakkaan perheenjäsenemme menetystä, Verdine White kirjoitti.
Chicagolaislähtöinen White alkoi soittaa rumpuja jo nuorella iällä ja voitti veljensä perustaman funk-yhtyeensä kanssa kuusi Grammy-palkintoa.
– Lastensuojelija, osa EWF:n yhdeksänjäsenistä alkuperäiskokoonpanoa ja kultalevyjä 16-vuoden ikäisenä, muisteli Whiten isoveli, joka oli myös mukana yhtyeessä.
1970-luvulla suosioon noussut Earth, Wind & Fire oli yksi ensimmäisistä mustien jäsenten yhtyeistä, joka saavutti laajan suosion valkoisten keskuudessa mutta säilytti silti suosikkiyhtyeen aseman myös afroamerikkalaisissa yhteisöissä. Vuonna 1979 yhtyeestä tuli ensimmäinen mustien jäsenten kokoonpano, joka myi täyteen New Yorkin maineikkaan Madison Square Garden -konserttipaikan.
Fred White pääsi yhtyeensä kanssa osaksi Rock & Roll Hall of Famea vuonna 2000. Yhtye koki uuden nosteen vuonna 2009, kun siitä tuli yksi ensimmäisistä esiintyjistä, jonka entinen presidentti Barack Obama kutsui Valkoiseen taloon voitettuaan vaalit.