Yksi ihminen loukkaantui vakavasti kahden henkilöauton nokkakolarissa Suomussalmella Kainuussa maanantaina aamupäivällä.
Pelastuslaitos sai hälytyksen tieliikenneonnettomuudesta Viitostiellä vähän ennen yhtätoista. Pelastuslaitokselta kerrottiin STT:lle, että kyseessä oli kahden henkilöauton nokkakolari.
Oulun poliisilaitoksen tiedotteen mukaan onnettomuus tapahtui, kuin Suomussalmen suunnasta kohti Kuusamoa ajaneen naisen kuljettama henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle. Tämän jälkeen auto törmäsi vastaan ajaneeseen toiseen henkilöautoon.
Autoissa oli yhteensä seitsemän henkeä, joista yksi loukkaantui vakavasti ja kaksi lievemmin. Poliisi epäilee Kuusamon suuntaan ajanutta naista liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksista.