Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vanuatun saarivaltio valmistautuu siirtämään kyliä nousevan merenpinnan tieltä

Oseaniassa saarivaltio Vanuatu suunnittelee kymmenien kylien siirtämistä tulevien kahden vuoden aikana, kun nouseva merenpinta alkaa uhata niitä. Asiasta kertoi maan ilmastonmuutosministeri Ralph Regenvanu uutistoimisto AFP:lle joulukuun alussa.

Ministerin mukaan ilmaston lämpenemisen vaikutuksiin varautuminen on mittava haaste Vanuatun 300 000 asukkaalle, jotka asuvat Australian ja Fidzhin välille asettuvilla saarilla. Hän sanoi sopeutumistoimien väistämättä johtavan rannikkoyhteisöjen siirtämiseen alueilta, joissa ilmastonmuutos nostaa merenpintaa ja tekee myrskyistä entistä kovempia.

Regenvanu kertoi AFP:lle, että Vanuatun hallitus on jo tunnistanut kymmeniä riskialueilla sijaitsevia kyliä, jotka on määrä siirtää tulevien kahden vuoden kuluessa. Muita asutuksia on myös suunniteltu siirrettäviksi pidemmällä aikavälillä.

– Väestön ilmastosiirtolaisuus on tulevaisuutemme merkittävin piirre. Meidän on oltava valmiina ja tehtävä suunnitelmia sen varalle nyt, ministeri sanoi.

Regenvanu painotti, että monille on valtava haaste ja tragedia lähteä esivanhempiensa mailta, mutta muuttaminen on välttämätöntä.

Yli puolet väestöstä kilometrin säteellä rannasta

Monet muutkin Tyynenmeren saarivaltiot ovat jo joutuneet kokemaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Vastaavia suunnitelmia on muuallakin: esimerkiksi Fidzhillä kymmeniä kyliä on suunniteltu siirrettäviksi ilmastokriisin vaikutusten vuoksi.

Tutkijat ovat ennustaneet merenpinnan nousevan Tyynellämerellä 25–57 senttimetrillä vuosisadan puoliväliin mennessä. Ennuste on Vanuatun kannalta karmiva, sillä noin 60 prosenttia sen väestöstä asuu kilometrin säteellä rannikosta.

Regenvanu haluaa vahvistaa rannikon puolustusta. Asukkaiden siirtämisen lisäksi hän haluaa rakentaa infrastruktuuria, joka varmistaa turvallisuuden.

Kyse ei ole ensimmäisistä siirroista Vanuatun historiassa. Vuonna 2005 maa siirsi kokonaisen yhteisön Teguan saarella tulvariskialueelta korkeammille maille. Vuonna 2017 kaikki Ambaen saaren 11 000 asukasta kuljetettiin muille saarille tulivuoren purkauduttua.

Toukokuussa maan parlamentti julisti ilmastohätätilan. Hallitus yrittää vauhdittaa globaaleja toimia johtamalla pyrkimyksiä viedä asia YK:n Kansainväliseen tuomioistuimeen.

Ministeri Regenvanu osallistui Egyptin COP27-ilmastokokoukseen Egyptissä marraskuussa. Hän pitää maiden tekemiä päästövähennyssitoumuksia riittämättöminä.