Euroopan keskuspankki EKP jatkaa rahapolitiikkansa kiristämistä, mutta aiempaa pienemmällä koronnostolla.
EKP:n neuvosto päätti torstaina nostaa keskuspankin ohjauskorkoja 0,5 prosenttiyksikköä. Syksyllä keskuspankki teki kaksi suurta 0,75 prosenttiyksikön koronnostoa.
EKP sanoo, että tuoreiden asiantuntija-arvioiden perusteella inflaatio ei hidastu toivotusti. Siksi korkoja joudutaan keskuspankin mukaan nostamaan vielä lisää.
– Korkotaso on EKP:n neuvoston tämänhetkisen tulkinnan mukaan saatava nousemaan tasaista tahtia merkittävästi korkeammaksi, ennen kuin sen avulla voidaan hillitä hintakehitystä riittävästi ja varmistaa, ettei inflaation palautuminen kahden prosentin tavoitteen mukaiseksi jää liian kauas tulevaisuuteen, EKP sanoo tiedotteessa.
EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde sanoi torstain lehdistötilaisuudessa, että odotettavissa on koronnostojen jatkuminen 0,5 prosenttiyksikön tahtia jonkin aikaa. Lagarden kommenteista kertoi uutistoimisto AFP.
Euroalueella kuluttajahinnat nousivat marraskuussa ennakkotietojen mukaan 10 prosenttia vuoden takaisesta. EKP:n tavoitteena on kahden prosentin inflaatiovauhti keskipitkällä aikavälillä, joten hintojen nousuvauhti oli marraskuussa aivan liian korkea.
EKP aloitti ohjauskorkojensa nostot heinäkuussa. Sen jälkeen korkoja on hilattu ylöspäin erittäin rivakkaan tahtiin.
Tuoreiden päätösten myötä EKP:n perusrahoitusoperaatioiden korko nousee 2,50 prosenttiin, talletuskorko 2,00 prosenttiin ja maksuvalmiusluoton korko 2,75 prosenttiin.
EKP alkaa pian vähentää arvopaperiomistuksiaan
Korkojen nostamisen ohella EKP ryhtyy lähiaikoina kiristämään rahapolitiikkaansa myös arvopaperiomistuksiaan vähentämällä eli niin sanotulla määrällisellä kiristämisellä.
Keskuspankki päätti tänään, että arvopaperiomistusten määrän annetaan maaliskuusta alkaen pienentyä hallitusti ja ennakoitavasti.
Päätöksen mukaan sijoitusten määrä EKP:n omaisuuserien osto-ohjelmassa pienenee keskimäärin 15 miljardilla eurolla kuukaudessa ensi vuoden kesäkuun loppuun saakka. Sen jälkeen muutosvauhti valitaan tilanteen mukaan.
Lisätietoja arvopaperiomistusten vähentämisestä annetaan helmikuussa.
Koronnosto oli kahdesta vaihtoehdosta odotetumpi
EKP:n torstain kokoukseen oli kohdistunut etukäteen paljon mielenkiintoa muun muassa siksi, että keskuspankkiireilla oli erilaisia näkemyksiä siitä, miten suurella koronnostolla EKP:n kannattaisi jatkaa inflaation suitsimista.
Lisäksi asiantuntijoilla oli erilaisia veikkauksia EKP:n korkopäätöksestä. Ennakkoon yleisin arvio oli, että EKP nostaa korkoja 0,5 prosenttiyksikköä. Näin arvioivat muun muassa Danske Bank ja OP-ryhmä.
Toisaalta esimerkiksi Nordea oli ennakoinut keskuspankin yllättävän ja tekevän jälleen suuren 0,75 prosenttiyksikön koronnoston.
OP:n seniorimarkkinaekonomistin Jari Hännikäisen mukaan EKP:n torstain päätöksissä suurin yllätys oli se, että keskuspankki viitoittaa nostavansa ohjauskorkoja vielä merkittävästi hintapaineiden jäähdyttämiseksi.
– Inflaation kiihtyminen on siis selvästi mennyt keskuspankin ihon alle ja rahapolitiikkaa ollaan kiristämässä, vaikka euroalueen talous on ajautumassa taantumaan, Hännikäinen sanoo tiedotteessa.
Inflaation odotetaan hidastuvan 2,3 prosenttiin vuonna 2025
EKP julkaisi torstaina myös uudet talousennusteensa. Odotukset lähivuosien inflaatiovauhdista kohosivat aiempaan, syyskuussa julkaistuun ennusteeseen verrattuna.
Keskuspankki odottaa euroalueen inflaation olevan 6,3 prosenttia ensi vuonna, 3,4 prosenttia vuonna 2024 ja 2,3 prosenttia vuonna 2025.
EKP:n mukaan euroalueen talous saattaa energiakriisin myötä supistua kuluvalla vuosineljänneksellä ja myös ensi vuoden alkuneljänneksellä. EKP:n mukaan tilanne on erittäin epävarma, kun maailmantalouden kehitys heikkenee ja rahoitusolot tiukentuvat.
Euroalueen talouskasvun ennakoidaan jäävän ensi vuonna 0,5 prosenttiin. Sen jälkeen bruttokansantuote kasvaisi 1,9 prosenttia vuonna 2024 ja 1,8 prosenttia vuonna 2025.