Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Koululaisia kuljettanut pikkubussi ja henkilöauto kolaroivat Joensuussa, yhteensä kuusi loukkaantui

Henkilöauto törmäsi koululaisia kuljettaneen pikkubussin perään Kuutostiellä Joensuussa keskiviikkona aamulla, poliisi kertoo.

Pelastuslaitoksen mukaan pikkubussi oli pysähtynyt Kuutostiellä kääntyäkseen pienemmälle tielle, jolloin henkilöauto ajoi bussin perään. Henkilöauton keula romuttui täysin. Henkilöautossa olleet kaksi ihmistä loukkaantuivat.

Koululaisbussissa oli kuljettajan lisäksi neljä päiväkoti- ja alakouluikäistä lasta. Lapset loukkaantuivat pelastuslaitoksen mukaan lievästi ja heidät kuljetettiin tarkastettavaksi Pohjois-Karjalan keskussairaalaan.

Kuutostie suljettiin pelastustoimien ajaksi kokonaan.

Poliisin mukaan tapahtumahetkellä oli normaali ajokeli ja tienpinta oli jäinen. Poliisi jatkaa onnettomuuden syiden selvittämistä.