Valtakunnanpolitiikassa näkyvyyttä saanutta perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua (sd.) ei kelpuutettu Porin kaupunginjohtajaksi, kun valtuutetut valitsivat tänään selvällä enemmistöllä kaupungin johtoon kokeneen kuntajohtajan Lauri Innan puoluerajojen ulkopuolelta.
Puoluepoliittisesti sitoutumaton Inna sai annetuista 59 äänestä 44 kappaletta, eli liki kolme kertaa niin paljon kuin kaksi muuta kärkiehdokasta yhteensä. Ministeri Kiuru jäi kakkoseksi 14 äänen saaliillaan, ja Porin virkaatekevänä kaupunginjohtajana työskennellyt Lauri Kilkku (kok.) sai tyytyä yhteen ääneen.
Inna on Salon entinen kaupunginjohtaja, ja hän on työskennellyt aiemmin myös Hattulan ja Punkalaitumen kunnanjohtajana.
Kärkikolmikon ehdokkaat osallistuivat viime viikolla järjestettyyn kaupunginjohtajaehdokkaiden paneelikeskusteluun. Virkaa haki kaikkiaan 29 henkilöä. Porin kaupunginjohtajan virka on kuuden vuoden määräaikainen tehtävä.
Virka oli julkisesti haettavana elokuun ajan. Haastatteluryhmä haastatteli syyskuussa seitsemää hakijaa, joista viisi lähetettiin johtaja-arviointiin.
Innaa pidettiin ennakkosuosikkina
Kiuru haki tehtävää ollessaan vanhempainvapaalla ministerin tehtävistään. Kiuru palasi ministeriksi lokakuun alussa.
SDP ja kokoomus olivat Porin valtuuston suurimmat puolueet, mutta Lauri Inna keräsi kannatusta halki puoluekentän. Valtuuston äänestystulos oli odotusten mukainen, sillä Innaa pidettiin valtuutettujen parissa selvänä ennakkosuosikkina, kertoi Yle viime viikolla haastattelukierroksensa perusteella.
Suurin osa Ylen haastattelemista valtuutetuista uskoi, että Keskon aluejohtajana toimivan Innan kannatus oli varsin korkeaa kaikissa valtuustoryhmissä.
Vielä Ylen viikon takaisessa kyselyssä suurin osa haastatelluista valtuutetuista uskoi, että kaupunginjohtajan vaali menee toiselle kierrokselle Innan ja Kiurun kaksintaisteluksi. Inna kuitenkin valittiin tehtävään jo ensimmäisellä kierroksella selvin luvuin.
---
Korjattu aikaisempaa uutista klo 21.52: vaihdettu juttuun liitetty kuva, sillä aikaisemmassa kuvassa ei ollut Lauri Inna.