Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Maksuhäiriömerkinnät poistuvat vastaisuudessa nykyistä nopeammin

Maksuhäiriömerkintöjen säilytysaika lyhenee joulukuun alusta lähtien.

Vastaisuudessa maksuhäiriömerkintä poistuu kuukauden kuluessa siitä, kun luottotietoyritykset ovat saaneet tiedon maksun suorittamisesta.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan velallisen on kuitenkin useimmiten itse oltava aktiivinen, jotta merkintä poistuu, koska luottotietoyhtiön on saatava tieto velan maksamisesta.

Jos velka on maksettu ulosoton kautta, neuvoo virasto olemaan yhteydessä sinne merkinnän poistamiseksi. Muussa tapauksessa velan maksamisesta on ilmoitettava luottotietoyhtiölle, jolloin maksusta on esitettävä luotettava selvitys.

Jos kyse on velkojan ilmoittamasta maksuhäiriömerkinnästä, tulee velkojan ilmoittaa luottotietoyhtiölle velan suorittamisesta.

– Lainmuutos parantaa niiden velallisten asemaa, jotka kykenevät maksamaan pois maksuhäiriömerkintään johtaneet velkansa, Kilpailu- ja kuluttajavirasto toteaa tiedotteessa.

Tietosuojavaltuutetun toimisto kertoo, että säilytysajan lyhentäminen koskee yleisimpiä luottotietorekisteriin henkilöluottotietoina ja yritysluottotietoina merkittäviä maksuhäiriötietoja. Lisäksi uusi maksuhäiriömerkintä ei jatkossa enää pidennä maksuhäiriömerkinnän säilytysaikaa, vaan jokaisen merkinnän säilytysaika on itsenäinen.