Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lähipäiville luvassa tuulta ja sadetta – myrskyennusteet väistyivät

Lähipäivien sää on sateinen ja tuulinen, mutta torstaille ennakoidut myrskyt ovat väistyneet.

– Torstaina on tuulivaroituksia maan länsi- ja pohjoisosissa. Myös merialueille on varoituksia, mutta tuuli ei yllä myrskylukemiin. Ylimmillään tuulilukemat ovat Perämerellä, jossa varoitukset ovat 19 metriä sekunnissa. Ne ovat voimassa aamukolmesta puoli yhdeksään, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Sorsa.

Yön aikana lännestä tuleva sadealue pyyhkäisee aamupäivällä koko maan yli.

– Iltapäivän ja illan aikana saderintama väistyy, ja lännen suunnalta tulee kuivempaa ilmaa tilalle. Iltaa kohdin sää selkenee. Aurinkokin voi näyttäytyä, Sorsa kertoo.

Seuraavien sateiden ennakoidaan saapuvan maan länsiosaan jo perjantaina, mutta niistä ei ole koko maan kattavaksi sadealueeksi. Perjantaina ja lauantaina on luvassa tuulivaroituksia ja ajoittaisia sateita eri puolille maata.

– Sunnuntai on mahdollisesti poutaisempi ja nätimpi päivä.

Lähipäivien lämpötilat ovat tavanomaisia. Päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 10–15 asteen paikkeilla. Lapissa on viitisen astetta viileämpää.

– Ihan käsivarren kärjessä voi sadella torstaina jonkin verran lunta, joten siellä varoitetaan huonosta ajokelistä, Sorsa sanoo.