Ukraina aikoo hakea Natolta nopeutettua liittymistä sotilasliittoon, sanoo Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi. Hänen mukaansa Ukraina on jo todistanut soveltuvuutensa Naton jäseneksi.
Ukraina myös kieltäytyy neuvottelemasta Venäjän kanssa niin kauan kuin Vladimir Putin on Venäjän presidentti, Zelenskyi lisäsi.
Zelenskyi puhui sen jälkeen, kun Putin ja neljän Ukrainan alueen nukkejohtajat olivat allekirjoittaneet Moskovassa sopimukset, joiden mukaan alueet liittyisivät Venäjään. Sopimuksilla ei ole kansainvälisoikeudellista pätevyyttä eikä kyseisten alueiden asema siten muutu miksikään.
Ainakin 30 siviiliä kuoli Venäjän iskussa Etelä-Ukrainassa
Ukrainan poliisin mukaan ainakin 30 ihmistä kuoli ja noin 50 haavoittui Venäjän iskussa humanitaariseen saattueeseen Zaporizhzhjassa maan eteläosassa.
Zelenskyi kutsui Telegram-viestissään Venäjää terroristivaltioksi.
– Vain sellaiset terroristit, joilla ei pitäisi olla mitään sijaa sivistyneessä maailmassa, voivat tehdä tällaista. Vihollinen raivoaa ja etsii kostoa meidän päättäväisyytemme ja omien epäonnistumisiensa vuoksi. Se tuhoaa rauhanomaisia ukrainalaisia, koska se menetti kaiken inhimillisen jo aikoja sitten. Verenjanoiset saastat. Tulette vielä vastaamaan jokaisesta menetetystä ukrainalaiselämästä, Zelenskyi kirjoitti brittilehti Guardianin mukaan.
Alueen kuvernöörin Telegram-viestipalvelussa antaman tiedon mukaan kaikki uhrit olivat paikallisia siviilejä.
Venäjä käytti iskussa S-300-ilmatorjuntaohjuksia. Ohjukset osuivat markkinapaikalle, jonne saattue oli pysähtynyt.
– Ihmiset jonottivat lähteäkseen tilapäisesti miehitetyille alueille hakemaan sukulaisiaan tai toimittaakseen apua, sanoi Zaporizhzhjan kuvernööri Oleksandr Staruk.
Kuvernöörin sosiaaliseen mediaan laittamassa kuvassa näkyy tuhoutuneita autoja ja useita ruumiita.
Venäjä syytti Ukrainaa iskusta
Venäjän asettaman miehityshallinnon edustajan Vladimir Rogovin mukaan saattueeseen iskivät ukrainalaiset itse.
– Ukrainan hallinto yrittää esittää, että tapahtunut johtuu Venäjän joukkojen tulituksesta, turvautuen katalaan provokaatioon. Ukrainan taistelijat tekivät jälleen uuden terroriteon, Rogov väitti.
Saattue oli matkalla noutamaan ihmisiä pois Venäjän miehittämältä alueelta.
Venäjä tulitti ennen saattueiskua useita kaupunkeja alueella, muun muassa läheistä Dniproa.
Separatisihallinto: Ukrainan joukot osittain piirittäneet Lymanin
Ukrainan joukot ovat osittain piirittäneet Venäjän miehitysjoukot strategisesti tärkeässä Lymanin kaupungissa Donetskin alueella Itä-Ukrainassa, kertoo Donetskin venäläishallintoa johtava Denis Pushilin.
Pushlinin mukaan ukrainalaiset ovat jo ainakin osittain vallanneet kaksi kaupungin lähellä sijaitsevaa kylää.
Venäjältä kului keväällä viikkokausia Lymanin valtaamiseen.
Patriarkka Kirill sairastui koronaan
Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka Kirill, 75, on saanut koronan eikä osallistu perjantain liittämisseremoniaan, kertoi kirkko lausunnossaan aiemmin päivällä.
Kaikki patriarkan matkat ja tapaamiset lähipäiviltä on niin ikään peruttu. Patriarkka pysyy omaehtoisessa eristyksessä ja lepää, kirkko kertoi.
Patriarkka Kirill tunnetaan presidentti Putinin vankkana tukijana. Sunnuntaina pitämässään saarnassa hän sanoi, että Ukrainassa kuolevat venäläissotilaat pääsevät taivaaseen.
– Jos joku velvollisuudentunnon ja valan velvoittamana pysyy uskollisena vakaumukselleen ja kuolee sotilaspalveluksessa, on hän suorittanut uhrauksen, jonka uskomme pyyhkivän pois kaikki synnit, jotka henkilö on tehnyt, Kirill saarnasi.
Britannia ja Kanada ovat asettaneet Kirilliä vastaan pakotteita, koska hän on avoimesti tukenut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.