Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Yhdysvaltain keskuspankki nosti odotetusti ohjauskorkoa 0,75 prosenttiyksiköllä – Powell: Inflaatiota ei voi lyödä tuskattomasti

Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell vakuutti keskiviikkona, että keskuspankki on sitoutunut nostamaan korkoja ja myös pitämään ne korkealla siihen saakka kunnes inflaatio laskee.

Powell muistutti, ettei ole olemassa tuskatonta tapaa taistella inflaatiota vastaan.

– Inflaatiosta on tultava taaksejäänyttä elämää. Toivoisin, että sen voisi saada aikaan tuskattomasti. Sitä ei voi, Powell kiteytti.

– Historia varoittaa vahvasti löyhentämästä politiikkaa ennenaikaisesti, Powell sanoi toimittajille sen jälkeen kun keskuspankki oli nostanut kolmannen kerran peräkkäin korkoa 75 korkopisteellä, ja yhteensä jo viidennen kerran kuluvana vuonna.

Powell vakuutti, että korot nousevat "kunnes työ on tehty". Pääjohtajan mukaan koronnostojen tiheyttä voi kuitenkin olla tarpeen jossain kohtaa hiljentää.

Korkohaarukka on nyt 3,00–3,25 prosenttia, eli korkeimmillaan tammikuun 2008 jälkeen.

Koron nosto näkyi heti muun muassa dollarin kurssissa, joka nousi korkeimmalle tasolleen euroon nähden liki 20 vuoteen. Edellisen kerran dollari oli näin vahva lokakuussa 2002, vain muutamia kuukausia sen jälkeen kun yhteisvaluutta oli otettu käyttöön 12 EU-maassa.

Osakekurssit kääntyivät Wall Streetillä laskuun ilmoituksen jälkeen.