Puun hinta on noussut selvästi, ja kauppa on näyttänyt virkistymisen merkkejä alkuvuoteen verrattuna, kertoo Metsäteollisuus. Etujärjestön mukaan vahvaa kysyntää on nyt kaikenlaiselle puulle.
Havutukkien kantohinnat olivat elokuussa 12–14 prosenttia ja koivutukin kantohinta 11 prosenttia korkeammat kuin vuoden alussa. Myös kuitupuiden kantohinnat olivat 12–14 prosenttia korkeammalla tasolla vuoden alkuun verrattuna.
Elokuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 70 euroa kuutiometriltä ja kuusitukista keskimäärin 74 euroa kuutiolta. Koivutukkikuution keskihinta oli 50 euroa. Kuitupuun keskikantohinta oli 20–22 euroa kuutiolta.
– Hyvin toimivat puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle. Näin luodaan työtä ja toimeentuloa kaikkialla Suomessa, sanoo Metsäteollisuuden metsäjohtaja Karoliina Niemi tiedotteessa.
Puukaupan virkistymisestä huolimatta viiden edellisen vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna määrä on viisi prosenttia pienempi. Viime vuoden ostomäärästä ollaan vielä jäljessä 16 prosenttia.
Pääosin sellutehtaille menevän kuitupuun ostomäärä oli 9,9 miljoonaa kuutiota, mikä on 10 prosenttia vähemmän kuin viitenä edellisenä vuonna keskimäärin.
Sen sijaan pääosin sahoille menevien tukkien ostomäärä nousi. Tukkien ostomäärä oli 9,6 miljoonaa kuutiota, eli yhden prosentin viiden vuoden keskiarvoa enemmän.
Puun hinta vaihtelee voimakkaasti
Vuosi sitten puukauppaa kiihdytti metsäteollisuuden huippusuhdanne. Alkuvuonna puun käyttöön vaikutti metsäyhtiö UPM:n kuukausia kestänyt lakko.
Metsäyhtiöllä on kaksi vuotta aikaa kaupanteosta käydä hakkaamassa ostamansa puut metsästä.
Metsäteollisuus huomauttaa, että puun hinta vaihtelee voimakkaasti alueittain ja hakkuutavoittain. Muun muassa kuusitukin hinta vaihteli elokuussa 38 ja 77 euron välillä.
Hintatasoon vaikuttavat muun muassa korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, hakkuutapa, kuljetusmatka, maasto sekä korjuuajankohta ja korjuuolosuhteet. Puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisillä metsäkohteilla.