Sanoman tulos heikkeni Espanjan viivästyneiden oppikirjatilausten vuoksi

Mediayhtiö Sanoman operatiivinen liikevoitto huhti–kesäkuussa oli 53,6 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 65,0 miljoonaa. Yhtiö selittää laskua Espanjan oppikirjatilauksilla, jotka ovat siirtyneet kolmannelle vuosineljännekselle uuden opetussuunnitelman käyttöönoton viivästymisen myötä.

– Espanjassa huomattava myynnin siirtyminen toiselta vuosineljännekseltä kolmannelle yhdistettynä odotetusti korkeampiin markkinointi- ja sisällöntuotantokuluihin johti operatiivisen tuloksen merkittävään laskuun. Tämänhetkisen arviomme mukaan uuden opetussuunnitelman asteittainen käyttöönotto Espanjassa luo vakaata kasvua vuonna 2022, sanoo toimitusjohtaja Susan Duinhoven tiedotteessa.

Sanoman liikevaihto kasvoi kolmella prosentilla vuoden takaisesta 313,2 miljoonaan euroon erityisesti tapahtumatoiminnan kasvun myötä. Odotukset liikevaihdon kehityksestä ovat pysyneet ennallaan yhtiön ennakoidessa vuoden 2022 liikevaihdon olevan 1,25–1,30 miljardia euroa.

Kesäkuussa yhtiö kertoi tavoittelevansa vuoteen 2030 mennessä yli 2 miljardin euron liikevaihtoa, josta vähintään 75 prosenttia tulee oppimisliiketoiminnasta.

Sanoma on Suomen Tietotoimiston pääomistaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut