Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Käräjäoikeus on vanginnut 1990-luvulla syntyneen miehen Euran kuolonkolarin vuoksi – epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi tiistaina 1990-luvulla syntyneen miehen Euran kuolonkolarin takia.

Käräjäoikeus vangitsi miehen epäiltynä muun muassa törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä vammantuottamuksesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Autoilijaa epäillään myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Hänet vangittiin todennäköisin syin, ja oikeus määräsi syytteen nostettavaksi syyskuun lopussa. Juttua tutkii Lounais-Suomen poliisi.

Mopoauton matkustaja kuoli

Mopoauton matkustaja kuoli ja sen kuljettaja loukkaantui vakavasti lauantai-iltana Eurassa tapahtuneessa kolarissa. Poliisi on aiemmin kertonut, että mopoauto kaatui, kun takaa ohittanut farmarimallinen Audi-henkilöauto osui siihen. Kolari sattui Harjavallantiellä puoli yhdentoista aikaan illalla. Mopoauto oli ollut matkalla Harjavallan suuntaan.

Henkilöautoa kuljettanut mies ei loukkaantunut. Aiemmin tällä viikolla poliisi pyysi ihmisiltä havaintoja farmarimallisen Audi A4 -henkilöauton liikkeistä ennen kuolonkolaria. Poliisin aiemmin kertoman mukaan autoilija olisi liikkunut ainakin Euran keskustassa ennen onnettomuutta.