Mansikkasadon huippusesonki on nyt – pakastaminen kannattaa ajoittaa lähipäiville

Tämän kesän mansikkasato on nyt runsaimmillaan, ja marjan laatu on hyvä, Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta kerrotaan.

Liiton toiminnanjohtajan Miika Ilomäen mukaan viileä alkukesä antoi viitteitä tavanomaista myöhäisemmästä satokaudesta. Juhannukselta alkanut lämmin sääjakso vauhditti kuitenkin mansikan huippusesongin normaaliin aikatauluun eli heinäkuun kahdelle ensimmäiselle viikolle.

– Kuumin sesonki ja paras aika ovat tällä hetkellä. Tästä se lähtee pikkuhiljaa myös laskemaan, Ilomäki sanoo.

Kotimaisia mansikoita talven varalle pakastavan kannattaa siis tehdä Ilomäen mukaan marjahankintansa lähipäivinä. Jatkossa valmistuvat määrät ovat pienempiä, mutta myöhäisistä mansikkalajikkeista satoa on odotettavissa silti syyskuulle asti.

"Laatu on kohdillaan"

Minkälainen mansikan laatu on tänä vuonna?

– Monet viljelijät ovat kommentoineet, että se on kohdillaan. Kasvuun lähtö oli alkukesästä maltillista eikä ollut kovia helteitä. Kukat ja raakileet saivat kehittyä rauhassa, ja sitä kautta marjan laatu on tosi hyvä tänä vuonna, Ilomäki lupailee.

Mansikoiden tämänvuotista hintaa edellisvuosiin verrattuna liitto ei kommentoi.

Vaikka mansikoiden huippusesonki ja paras pakastuskausi hiipuu pian, kotimaista syöntimarjaa riittää vielä parin kuukauden päähän.

– Missään nimessä mansikan satokausi ei ole ohi, vaan myöhäisempiä lajikkeita tulee vielä avomaalta pienempiä määriä.

Kasvutunnelit tulivat jäädäkseen

Kasvutunnelituotanto varmistaa kotimaisen marjan saatavuutta syyskuulle asti. Ilomäen mukaan kasvutunneleiden käyttö on lisääntynyt tasaisesti viime kymmenen vuoden aikana.

Niiden etuna on kotimaisen marjatuotannon pidentäminen toukokuulta syyskuulle. Ensimmäiset mansikat voivat tulla myyntiin jo äitienpäivälle, toukokuun alkuun.

– Haasteena (kasvutunneleiden käytössä) on, että se on aika iso investointi. Esimerkiksi työvoimaa täytyy olla maaliskuun alusta lokakuulle asti. Puhutaan myös erityylisestä tuotannosta, eli omat kommervenkkinsä siinäkin on, Ilomäki vertaa kasvutunneleiden käyttöä avomaakasvatukseen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut