Kalajoen metsäpaloa koskevista rikossyytteistä annetaan ratkaisu tänään – syyttäjän mukaan palo sai alkunsa tupakoinnista

Oulun käräjäoikeus antaa tänään ratkaisunsa Kalajoen metsäpaloa koskevista rikossyytteistä. Syyttäjän mukaan viimekesäinen metsäpalo sai alkunsa tupakoinnista.

Yhtä ihmistä on syytetty yleisvaaran tuottamuksesta tai vaihtoehtoisesti varomattomasta käsittelystä. Syyttäjän mukaan kyse ei ole ollut tahallisesta toiminnasta vaan huolimattomuudesta.

– Työmaalla työtehtävissä ollessaan tupakoinut kuivassa maastossa/nevalla seurauksin, että (syytetyn) maastoon jättämästä palavasta savukkeesta on aiheutunut voimakas tulipalo, minkä seurauksena on palanut yhteensä 227 hehtaaria metsää aiheuttaen metsän omistajille eli asianomistajille taloudellista vahinkoa, kirjoitti syyttäjä haastehakemuksessaan.

Syyttäjä on vaatinut syytettynä olevalle miehelle "lyhyehköä" ehdollista vankeusrangaistusta tai "tuntuvaa" sakkorangaistusta.

Syytetty on kiistänyt syytteen. Myös syytetyn työnantaja katsoo, että metsäpalo ei johtunut työntekijän huolimattomuudesta.

Metsäpalo alkoi Kalajoen Rautiossa sijaitsevalta Mutkalammin tuulipuiston työmaalta heinäkuussa 2021. Meneillään oli tien rakentaminen suon reunalla sijaitsevaan tuulipuistoon. Syytetty työskenteli työmaalla.

Metsäpaloa edelsi pitkä helle- ja kuivuuskausi. Kukaan ei loukkaantunut palossa, mutta se aiheutti suuret taloudelliset vahingot.

Metsäpalo oli yksi suurimmista Suomessa viime vuosikymmeninä. Pelastuslaitos sammutti paloa kahden viikon ajan.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut