Zelenskyi sanoo Ukrainan vielä palaavan vallatuksi väitettyyn Lysytshanskiin – maan asevoimat kertoi vetäytyvänsä kaupungista

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo Ukrainan vielä palaavan Venäjän valtaamaan Lysytshanskiin. Ukrainan asevoimat ilmoitti sunnuntaina illalla päättäneensä vetäytyä kaupungista ukrainalaishenkien säästämiseksi.

– Kaupungin puolustamisen jatkaminen voisi johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin, Ukrainan asevoimat kertoi tiedotteessa.

Venäjän joukkojen määrää ja kalustoa kuvailtiin ylivoimaiseksi.

– Ukrainalaisten puolustajien henkien varjelemiseksi tehtiin päätös vetäytyä, tiedotteessa jatkettiin.

– Valitettavasti rautainen tahto ja isänmaallisuus eivät riitä onnistumiseen – materiaalia ja teknisiä resursseja tarvitaan.

Puheessaan Zelenskyi vakuutti Ukrainan palaavan vielä alueelle, kiitos käytössä olevien taktiikoiden sekä asetoimitusten lisääntymisen.

Venäjä ilmoitti vallanneensa Ukrainassa Lysytshanskin kaupungin sekä Luhanskin alueen kokonaisuudessaan. Asiasta kertoi Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan.

Luhanskin valtaaminen huomattava voitto Venäjälle

Luhanskin päätymistä Venäjän käsiin on luonnehdittu eri tahoilla huomattavaksi voitoksi Venäjälle.

Shoigu kertoi ilmoittaneensa "Luhanskin kansantasavallan vapauttamisesta" Venäjän asevoimien ylipäällikölle, presidentti Vladimir Putinille. Tassin uutisen mukaan Venäjä ja sen separatistiliittolaiset ovat saaneet Lysytshanskin lisäksi haltuunsa useita lähistön taajamia.

Luhansk ja siellä viimeksi Lysytshanskin kaupunki ovat olleet Ukrainan sodan viime viikkojen keskipiste.

Sen jälkeen kun Venäjä vetäytyi joiltakin valtaamiltaan alueilta Ukrainassa, se on pyrkinyt saamaan hallintaansa kokonaan Ukrainan itäosan Donbassin.

Venäjä kiihdytti iskuja myös Donetskissa

Donbassiin kuuluu Luhanskin lisäksi Donetskin alue, josta osa on edelleen Ukrainan hallussa. Venäjä on kiihdyttänyt iskujaan myös Donetskissa.

Ainakin kuusi ihmistä kuoli Venäjän tulitettua alueella Slovjanskin kaupunkia. Kuolleiden joukossa oli lapsi, kertoi kaupunginjohtaja Vadym Ljah Facebookissa.

Zelenskyi kertoi puheessaan Slovjanskissa surmansa saaneen lapsen olleen yhdeksänvuotias. Presidentin mukaan lisäksi noin 20 ihmistä haavoittui hyökkäyksessä.

Hyökkäys Slovjanskissa sytytti myös useita tulipaloja. Kyseessä oli tähän mennessä suurin hyökkäys Slovjanskiin. Kaupunki on tärkeä kohde Venäjälle Donetskin valtaamiseksi.

Venäjä on tulittanut myös Kramatorskin kaupunkia Donetskissa.

Lahjoittajat keskustelevat "Marshall-suunnitelmasta"

Johtajat kymmenistä maista, kansainväliset järjestöt ja yksityinen sektori kokoontuvat Sveitsin Luganoon keskustelemaan suunnitelmista Ukrainan jälleenrakentamiseksi, vaikka taistelut jatkuvat.

Länsimaiden johtajat sanovat, että Ukraina tarvitsee "Marshall-suunnitelman". Nimi viittaa Yhdysvaltojen toteuttamaan valtavaan taloudelliseen pelastussuunnitelmaan Euroopan jälleenrakentamiseksi toisen maailmansodan jälkeen.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi luonnehti, että Venäjän joukoista vapautuneiden tai sodan vahingoittamien alueiden jälleenrakentaminen on "todella valtava" tehtävä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut