EMBARGO: 2022-06-21 KLO: 13:00:00Susireviirien määrä kasvussa, arvioi Luke – painopiste yhä enemmän lännessä

Suomen susikannan painopiste on siirtynyt entistä enemmän maan länsiosaan ja reviirien määrä alueella on kasvussa, arvioi Luonnonvarakeskus (Luke) tuoreessa raportissaan.

Raportin mukaan Suomessa oli tämän vuoden maaliskuussa todennäköisesti 60 susireviiriä, joita asuttaa 37 perhelaumaa ja 23 paria. Vuosi sitten tehtyyn arvioon verrattuna perhelaumojen ja susiparien määrässä on havaittavissa kasvua.

Kasvu on Luken tutkimusprofessori Ilpo Kojolan mukaan keskittynyt Länsi-Suomeen, kun taas Itä-Suomessa laumojen ja parien määrässä on ollut laskua.

– Jos tilannetta vertaa vaikka kahdenkymmenen vuoden takaiseen, niin susien maantieteellisen esiintymisen painottumisessa on tapahtunut todella dramaattinen muutos. 2000-luvun alussa käytännössä kaikki susilaumat ja -parit elelivät Itä-Suomessa, Kojola toteaa.

Yksilömäärässä ei Luken mukaan ole tapahtunut muutosta viime vuoteen verrattuna, ja kannan arvioidaan olevan hieman alle 300 yksilöä.

Tämän vuoden arvion laatimisen yhteydessä Luke löysi kanta-arviomallista ohjelmointivirheen, joka on vaikuttanut vuosien 2020 ja 2021 arvioihin. Virheen korjaamisen myötä arviot reviireillä elävien susien ja perhelaumojen määristä kasvoivat, kun taas arviot parireviirien määristä pienenivät.

Kannanhoidollisesta metsästyksestä kiistaa

Susien metsästyksen ympärillä on käyty paljon julkista keskustelua, ja esimerkiksi Suomen Metsästäjäliiton mukaan susilaumojen määrä olisi mahdollistanut metsästyksen jo pitkään. Kannanhoidolliseen metsästykseen myönnettävien lupien määrä riippuu Luken loppuraportista, jossa arvioidaan suojelun tasolle viitearvo. Raportin on määrä valmistua ensi syksynä.

Metsästäjäliiton toiminnanjohtajan Jaakko Silpolan mukaan on harmillista, että jo julkaistuja kanta-arvioita joudutaan korjailemaan jälkikäteen.

– Viime syksynäkin, kun kannanhoidollista metsästystä valmisteltiin, Lukelta tuli väliraportti, joka vedettiin takaisin, koska siinä oli virheitä, Silpola toteaa STT:lle.

Hän ihmettelee myös Luken arvioita susikannan kehityksestä.

– Miten Suomen susikanta voi tällä lailla kehittyä, että vuosi sitten se nousi kolmekymmentä prosenttia, ja nyt ei olisikaan tapahtunut mitään muutosta, Silpola pohtii.

Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi viime vuonna asetuksen, joka sallii suden kannanhoidollisen metsästyksen tämän vuoden alusta. Suomen riistakeskus oli jo myöntänyt kannanhoidollisen poikkeusluvan viiden suden pyytämiseksi Etelä-Pohjanmaan Kauhajoella ja Satakunnan Karvian kunnan alueilla, mutta luvat asetettiin toimeenpanokieltoon neljän luonnonsuojeluyhdistyksen valitettua niistä. Vaasan hallinto-oikeus kumosi alueille myönnetyt kaatoluvat kesäkuun alussa. Hallinto-oikeuden mukaan lupien myöntämisessä käytetyt perustelut eivät olleet riittäviä.

– Nyt yhdessä riistakeskuksen kanssa käymme päätöstä läpi ja työstämme konkreettisempaa päämäärää siltä varalta, että meillä on edellytykset sallia kannanhoidollinen metsästys tulevana talvena, kertoo maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Sami Niemi STT:lle.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut