Uutissuomalainen: Kausityöntekijöiden määrä jää jopa kolmanneksen vajaaksi

Kausityöntekijöiden määrästä jää tänä kesänä uupumaan noin kolmasosa, kertoo Uutissuomalainen. Tämä johtuu siitä, että ukrainalaisten kausityöntekijöiden määrä näyttää jäävän selvästi pienemmäksi kuin aiemmin.

Maahanmuuttoviraston mukaan ukrainalaisille myönnettyjen kausityölupien määrä on puolittunut viime vuoteen verrattuna.

Tulevalle satokaudelle saadaan maa- ja metsätalousministeriön maatalousneuvoksen Kirsi Heinosen arvion mukaan korkeintaan 10 000 ukrainalaista kausityöntekijää, kun tarvetta olisi noin 16 000 kausityöntekijälle.

Viime vuonna Maahanmuuttovirasto myönsi kausityöluvista valtaosan, eli reilut 15 000 työlupaa, ukrainalaisille.

Maa- ja metsätalousministeriön Heinosen arvio on, etteivät kaikki marjatilat ole saaneet tarpeeksi työvoimaa.

Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Miika Ilomäki puolestaan uskoo, että satokaudesta selvitään. Ilomäen mukaan viljelypinta-ala voi pienentyä osalla tiloista, mutta hän ei usko tilojen tuotannon jäävän merkittävästi normaalista.

Mainos: Warkauden Lehti

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut