Jääkiekon MM-kilpailuiden ensimmäinen päivä sujui Tampereella poliisin näkökulmasta rauhallisesti, kertoo Sisä-Suomen poliisi.
Tampereen keskustassa iltapäivän ja alkuillan kerrotaan olleen jopa normaalia perjantaita rauhallisempia. Illan aikana poliisi puuttui kuitenkin muutamaan yksittäiseen häiriötapaukseen avustamalla tapahtuman järjestyksenvalvojia.
Liikenteessä oli poliisin mukaan iltapäivällä paikallisia ja hetkellisiä ruuhkia.
Poliisi kommentoi avauspäivän tapahtumia eilen myöhään illalla julkaisemassaan tiedotteessa. Tuohon mennessä ensimmäisen kisapäivän pelit oli jo pelattu.