Ukrainasta varastetulla viljalla lastattu venäläinen kauppa-alus on käännytetty pois ainakin yhdestä satamasta Välimerellä, kertoo uutiskanava CNN kuljetuslähteiden ja ukrainalaisviranomaisten kertoman pohjalta. Nyt Matruusi Pozynitsh -nimisen aluksen kerrotaan olevan Syyriassa Latakian satamassa.
Alus nosti ankkurinsa huhtikuun 27. päivänä Krimin rannikolla ja sulki transponderinsa. Valokuvien ja satelliittikuvien mukaan alus nähtiin seuraavana päivänä Sevastopolin satamassa Krimillä.
Ukrainalaisviranomaisten ja avoimen lähteen tutkimusten mukaan kyseinen kauppalaiva on yksi ainakin kolmesta aluksesta, jotka ovat sekaantuneet varastetun viljan kauppaamiseen. Aluksen omistava yritys ei ole CNN:n mukaan kansainvälisillä pakotelistoilla.
Venäjän vuonna 2014 miehittämällä Krimin niemimaalla ei tuoteta paljoakaan vehnää, sillä alueella on pula kastelujärjestelmistä. Venäjän maaliskuun alussa hallintaansa ottamilla alueilla Ukrainan pohjoisosissa sen sijaan tuotetaan joka vuosi miljoonia tonneja viljaa. Ukrainalaisviranomaisten mukaan tuhansia tonneja kuljetetaan nyt rekoilla Krimille.
Ukrainalaisen verkkojulkaisun toimittaja on kertonut CNN:lle, että Sevastopolista vietävän viljan määrässä on nähty viime aikoina merkittävää kasvua. Sekä maalis- että huhtikuussa Krimin tärkeimmästä satamasta vietiin 100 000 tonnia viljaa.
Ukraina varoitti egyptiläisiä, jotka käännyttivät aluksen
CNN:n läpikäymien satelliittikuvien ja seurantatietojen perusteella Matruusi Pozynitsh kulki Bosporinsalmen läpi kohti Egyptiä ja Aleksandrian satamaa. Ukrainalaisviranomaisten mukaan alukselle oli lastattu 30 000 tonnia ukrainalaista vehnää.
Ukrainalaisviranomaiset kuitenkin varoittivat Egyptiä ja kertoivat viljan olevan varastettua. Kuljetus käännytettiin pois, jolloin alus suuntasi kohti Libanonin pääkaupunkia Beirutia, vastaavalla lopputuloksella.
Toukokuun 5. päivänä alus sulki jälleen transponderinsa. Seurantasivusto Tankertrackers.comin ja yhdysvaltalaisen satelliittiyhtiö Maxarin ottamien kuvien perusteella alus matkusti syyrialaiseen Latakian satamaan.
Syyrian hallinnolla on läheiset välit Venäjän kanssa ja CNN:n mukaan Venäjän asevoimat on usein Latakiassa.
Maritime Bulletin -lehden päätoimittaja kertoo CNN:lle, että vilja voidaan lastata Latakiassa uudelleen toiseen laivaan, jotta sen alkuperä voidaan salata.
Ukrainalaisministeriö: varastettua viljaa ostava osallinen rikokseen
Ukrainan ulkoministeriö kertoi keskiviikkona verkkosivuillaan tuomitsevansa Venäjän toimet ukrainalaisilta maanviljelijöiltä varastamansa viljan hävittämiseksi. Ministeriön mukaan venäläismiehittäjät varastavat ukrainalaista viljaa ja joko syövät sen itse tai yrittävät myydä sitä kansainvälisille markkinoille.
Ministeriö varoitti tiedotteessaan muita maita, etteivät ne ostaisi viljaa Venäjältä, sillä joukossa voi olla myös Ukrainasta miehityksen myötä varastettua viljaa.
– Tietoisesti varastettua viljaa ostavan maan katsotaan osallistuvan rikokseen, tiedotteessa sanotaan.
Tiedotteen mukaan Venäjä on varastanut Ukrainasta ainakin 400 000–500 000 tonnia viljaa, mikä vastaa arvoltaan yli sataa miljoonaa dollaria. Lähes kaikkien Sevastopolista lähtevien viljaa kuljettavien alusten väitetään kuljettavan varastettuja ukrainalaistuotteita.
Ukrainan puolustusministeriö on puolestaan arvioinut CNN:n mukaan, että Ukrainasta on varastettu ja viety pois ainakin 400 000 tonnia viljaa sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa helmikuun loppupuolella.
Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan ilman Ukrainan maatalouden vientiä kymmenet maat ympäri maailmaa ovat jo ruokapulan partaalla.
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) ekonomisti Josef Schmidhuber kertoi noin viikko sitten, että Ukrainassa on jumissa lähes 25 miljoonaa tonnia viljaa. Jumiutuneita elintarvikkeita ei saada maasta tukittujen satamien ja infrastruktuuriongelmien vuoksi. Asiasta on kertonut muun muassa talouslehti Fortune.