Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

WHO:n pääjohtaja painottaa: Turvalliset abortit pelastavat ihmishenkiä

Turvallisten aborttien saatavuus pelastaa ihmishenkiä, painotti Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus Twitterissä keskiviikkona. Hän painotti päivityksessään, että naisilla pitäisi aina olla oikeus tehdä kehoonsa ja terveyteensä liittyvät valinnat.

– Abortin saatavuuden rajoittaminen ei vähennä toimenpiteiden määrää – se ajaa naisia ja tyttöjä turvattomiin (abortteihin), hän kirjoitti.

Pääjohtaja ei erikseen maininnut Yhdysvalloissa julki vuodettua luonnosta, jonka mukaan maan korkein oikeus valmistautuu kumoamaan liittovaltion aborttioikeuteen johtaneen, vuoden 1973 Roe vastaan Wade -päätöksen. Jos konservatiivienemmistöinen tuomioistuin vahvistaa päätöksen, kukin osavaltio voi itse päättää aborttilainsäädännöstään. Jopa puolessa osavaltioista odotetaan tämän myötä otettavan käyttöön kieltoja tai uusia rajoituksia aborttioikeuteen.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on kannustanut ihmisiä tukemaan aborttioikeutta.

Aborttioikeuden menettäminen Yhdysvalloissa voisi tarkoittaa monille naisille satojen kilometrien matkaa toimenpiteen vuoksi tai synnytystä traumaattisissa olosuhteissa.

WHO julkisti uudet aborttiohjeistuksensa maaliskuussa. Tavoitteena on suojella naisten ja tyttöjen terveyttä sekä estää vaaralliset abortit.

WHO:n tilastojen mukaan maailmanlaajuisesti tehdään vuosittain noin 25 miljoonaa vaarallista aborttia. Noin 39 000 naista ja tyttöä kuolee niiden vuoksi joka vuosi, ja lisäksi miljoona joutuu sairaalaan.

Suurin osa kuolemista tapahtuu WHO:n tietojen mukaan matalan tulotason maissa. 60 prosenttia kuolonuhreista tulee Afrikassa ja 30 prosenttia Aasiassa.