Monet epävakaan persoonallisuushäiriön oireet ovat yleisiä teini-ikäisillä ja nuorilla aikuisilla

Epävakaan persoonallisuushäiriön kriteerit täyttyvät jopa 2–4 prosentilla 20–25-vuotiaista aikuisista. Koko väestöstä kriteerit täyttyvät kuitenkin alle prosentilla, Turun yliopistosta kerrotaan.

Epävakaalla persoonallisuushäiriöllä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmisellä on suuria tunteiden ja käyttäytymisen säätelyn ongelmia. Nuoruusiässä tällainen on yleistä ilman persoonallisuushäiriötäkin, kunnes iän myötä säätely kehittyy ja yllykkeiden hallinta paranee, kertoo Turun yliopiston psykiatrian professori ja psykiatrian erikoislääkäri Jyrki Korkeila.

– Toisin kuin tavallisessa nuoruuden kuohunnassa, epävakaassa persoonallisuushäiriössä oireet ovat jatkuvia ja pitkäaikaisia, eivätkä ne ilmene vain tietyissä tilanteissa tai vuorovaikutussuhteissa. Tyypillistä on myös itsetuhoisuus. Nuoruuden kuohut jäävät nuoruuteen, kun taas persoonallisuushäiriössä oireet voivat lientyä mutta eivät häviä kokonaan, Korkeila kuvailee.

Epävakaalle persoonallisuushäiriölle altistavat monet perinnölliset tai ympäristöstä johtuvat tekijät, kuten traumaattiset lapsuudenkokemukset.

Häiriö diagnosoidaan useimmiten noin 20 ikävuoden tuntumassa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin linjajohtajan ja psykoterapeutin Jan-Henry Stenbergin mukaan myös monet muut mielenterveyshäiriöt puhkeavat tässä iässä, ja selityskin on selkeä: juuri lapsuudenkodistaan irtautuvan nuoren aikuisen toiminnanohjaus on kovemmalla kuin koskaan, ja toiminnanohjaukseen liittyvät aivorakenteet ovat vielä osin kypsymättä.

– Pitäisi tietää, mitä haluaa tehdä isona ja suuntautua sitä kohti päämäärätietoisesti hoitaen samalla muun muassa taloutensa ja raha-asiansa. Tässä kuormittavassa tilanteessa kaikenlaiset epävakauteen liittyvät oireet korostuvat, Stenberg sanoo.

Tunteiden ja käyttäytymisen säätelyn ongelmat voivat ilmetä esimerkiksi holtittomana rahan- tai päihteidenkäyttönä tai riitaisina ihmissuhteina.

Diagnosointi vaatii hienovaraisuutta

Korkeilan mukaan terveydenhoitoalan ammattilaiset tunnistavat epävakaan persoonallisuushäiriön pääosin hyvin, vaikkakin tietyt asiat voivat hankaloittaa sen tunnistamista. Häiriössä on paljon samankaltaisuutta kuin adhd:ssa ja lievässä kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä.

Epävakaa persoonallisuushäiriö voi käydä ilmi myös fyysisen oireilun kautta: suuri osa potilaista kärsii monenlaisista oireista ja käyttää erilaisia terveydenhuollon palveluja huomattavan paljon.

– Vaikea-asteisimmat häiriöt on helppo tunnistaa: on esimerkiksi toistuvaa itsensä vahingoittamista tai holtitonta päihteidenkäyttöä, Korkeila sanoo.

Joskus epävakaa persoonallisuushäiriö tunnistetaan vasta yli kolmenkymmenen vuoden iässä, kun huomataan, että potilaalla on ehtinyt olla elämänsä aikana monenlaisia ongelmia. Häiriö on voinut jäädä myös esimerkiksi syömishäiriön, masennuksen tai ahdistuksen taustalta tunnistamatta. Tyypillistä on opintojen keskenjääminen, työttömyys tai työuran katkonaisuus.

Stenbergin mukaan epävakaassa persoonallisuushäiriössä oireet ovat niin syvään juurtuneita, ettei ihminen välttämättä itse miellä niitä häiriöksi. Siksi diagnosointi vaatii hienovaraisuutta.

– On tärkeää, että potilaalle kerrotaan arvostaen, kunnioittaen ja eri oireita yhteen nivoen, että kyse voisikin olla tällaisesta laajemmasta häiriöstä, joka tuottaa tällaisia yksittäisiä oireita, ja että ehkä kannattaisi hoitaa mieluummin tätä taustalla olevaa kokonaisuutta. Lopulta potilaat voivat olla diagnoosista helpottuneita.

Eniten apua psykoterapiasta

Epävakaan persoonallisuushäiriön hoitomahdollisuudet ovat hyvät. Ensisijaisia hoitomuotoja ovat erilaiset psykoterapiat, joista käytetyin on tällä hetkellä dialektinen käyttäytymisterapia. Hoito aloitetaan psykoedukaatiolla, eli potilaan kanssa käydään huolellisesti läpi, mistä häiriössä on kyse ja miten se on ilmennyt hänen elämässään, kertoo Stenberg.

– Muita hyväksi todettuja terapioita ovat mentalisaatioterapia, skeematerapia ja transferenssikeskeinen psykoterapia.

Kaikkien mainittujen terapioiden pyrkimys on auttaa potilasta ymmärtämään tunteitaan ja sisäistä kokemustaan. Kun tunteet ovat selvillä, on mahdollista käydä läpi vaihtoehtoisia toimintatapoja tunneperäiselle, nopealle reagoinnille.

Stenbergin mukaan esimerkiksi dialektisessa käyttäytymisterapiassa on selkeä rakenne. Ensin käsitellään elämää uhkaavaa käyttäytymistä, kuten itsensä vahingoittamista, ja sen jälkeen hoitoa haittaavaa käyttäytymistä. Kolmantena on vuorossa elämänlaatua haittaava käyttäytyminen, ja päästään opettelemaan esimerkiksi tunnetaitoja ja vakautta.

– Kun kaikkia näitä keinoja saadaan enenevästi käyttöön, edetään kärsimyksen vähentämiseen ja tavanomaisen tunnekokemuksen ilmaisun opetteluun: harjoitellaan muun muassa ahdistuksensieto- ja vuorovaikutustaitoja.

Jyrki Korkeilan mukaan vaikeampia epävakaan persoonallisuushäiriön muotoja on mahdollista hoitaa myös lääkkeillä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut