750 tonnin diesellastia kuljettava alus upposi Tunisian rannikolla – ympäristöministerin mukaan tilanne on hallinnassa

Polttoainetta kuljettava alus on uponnut Tunisian rannikolla, kertovat maan viranomaiset. Xelo-nimisen aluksen kyydissä on ympäristöministeriön mukaan noin 750 tonnia dieselpolttoainetta.

Ympäristöministeri Leila Chikhaoui sanoi televisiohaastattelussa, että tilanne on hallinnassa.

– Polttoainevuodot ovat vähäisiä, eivät edes paljaalla silmällä havaittavia. Öljy haihtuu, joten tästä ei pitäisi seurata ympäristötuhoa Gabesinlahdella, ministeri sanoi.

Ministeriö kertoo aluksen pyytäneen lupaa tulla Tunisian vesille perjantaina illalla huonon sään vuoksi. Aiemmin aluksen kerrottiin ajautuneen hankaluuksiin ja aiheuttavan mahdollisen ympäristökatastrofin vaaran.

Ympäristöministeriö kertoi Tunisian viranomaisten evakuoineen aluksen seitsemänhenkisen miehistön. Georgialainen kapteeni, neljä turkkilaista ja kaksi azerbaidzhanilaista tarkastettiin sairaalassa, mutta nyt heidän kerrotaan olevan hotellissa.

Alus on Päiväntasaajan Guinean lipun alla, ja se oli matkalla Egyptin Damiettasta Maltalle. Se oli noin seitsemän kilometrin päässä Tunisian rannikolta, kun alukseen alkoi tulla vettä, ja sen konehuone täyttyi vedestä.

Onnettomuuspaikka Gabesinlahti oli perinteisesti kalastusaluetta, mutta aktivistien mukaan se on kärsinyt saastumisesta Gabesin kaupungin lähellä sijaitsevan fosfaattiteollisuuden vuoksi.

Viimeisin Tunisiaan liittyvä onnettomuus tapahtui lokakuussa 2018, kun tunisialainen rahtialus törmäsi kyproslaiseen alukseen lähellä Korsikaa. Tuolloin Välimereen vuoti satoja tonneja polttoainetta. Alusten irrottaminen ja polttoaineen pumppaaminen kesti useita päiviä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut