Yhdysvalloissa poliisi on ottanut kiinni miehen, jonka epäillään liittyvän Sacramenton sunnuntaiseen ampumiseen

Yhdysvaltain Kaliforniassa poliisi kertoo ottaneensa kiinni miehen Sacramentossa tapahtuneeseen ampumiseen liittyen. Uutiskanava CNN :n mukaan poliisi kuvailee 26-vuotiasta miestä tapahtumiin liittyväksi epäillyksi.

Varhain sunnuntaina tapahtuneessa ampumisessa sai surmansa ainakin kuusi ihmistä, minkä lisäksi 12 haavoittui.

Laukauksia ammuttiin kahden aikaan alkuyöstä Sacramenton keskustassa, mihin iso joukko ihmisiä oli kokoontunut. Tapahtumapaikalta löytyi yli sadan patruunan hylsyt.

Sosiaalisessa mediassa kiertäneessä videossa tapahtumapaikalla näyttää olleen ennen laukauksia jonkinlainen tappelu. Kärhämää seurasivat laukausten äänet ja videolla saattoi nähdä ihmisten juoksevan.

Poliisi on tehnyt ainakin kolme kotietsintää ja etsinnöissä kerrotaan löytyneen ainakin yksi käsiase. Viranomaisten mukaan he ovat saaneet vihjeiden antamiseen tarkoitettuun järjestelmäänsä yli sata video- tai valokuvatiedostoa.

Poliisipäällikkö Katherine Lester kertoi CNN:n mukaan sunnuntaina, että laukauksiin olisi liittynyt useita ampujia ja laukausten edellä paikan päällä oli ollut mittava tappelu.

Poliisi ei ole kertonut oliko uhrit valikoitu tietoisesti vai olivatko laukaukset olleet umpimähkäisiä.

Kaikki kuusi kuolonuhria on viranomaisten mukaan tunnistettu ja poliisi on julkistanut heidän nimensä sekä ikänsä. Kuolonuhreista nuorimmat ovat 21-vuotiaita ja vanhin 57-vuotias. Kuolleista kolmen kerrotaan olleen naisia.

"Aselakien tulee muuttua, jotta vastaavanlaisilta tragedioilta voidaan välttyä"

Ampuminen tapahtui vain korttelien päässä osavaltion hallintorakennuksesta ja lähellä koripalloliiga NBA:ssa pelaavan Sacramento Kingsin kotiareenaa.

Sunnuntai-iltana Kings isännöi kotiparketillaan Golden State Warriorsia ja ottelun alla pidettiin hiljainen hetki ampumisen vuoksi.

Warriorsin päävalmentaja Steve Kerr sanoi, että aselakien tulee muuttua, jotta vastaavanlaisilta tragedioilta voitaisiin jatkossa välttyä.

– Tämä on ehkä yhdeksäs tai kymmenes Warriorsin päävalmentajana kokemani hiljainen hetki, jossa suremme joukkoampumisessa surmansa saaneiden ihmisten kuolemaa, Kerr sanoi Sacramento Bee -lehden mukaan.

Kerrin mielestä on oikein, että hiljaisia hetkiä järjestetään, mutta hän ei usko niiden kuitenkaan tekevän mitään ongelmalle.

– Jossain kohtaa meidän hallintomme täytyy päättää: Tuleeko meillä olemaan terveeseen järkeen pohjaavia aselakeja? Se ei ratkaise kaikkea, mutta se pelastaa henkiä, Kerr jatkoi.

Aseväkivallan uhreina kuollut alkuvuoden aikana jo liki 11 000

Presidentti Joe Biden vaati niin ikään sunnuntaina toimia aseiden rajoittamiseksi.

– Meidän täytyy tehdä enemmän kuin surra, meidän täytyy toimia, Biden sanoi ja toisti vaateensa siitä, että Yhdysvaltain kongressi hyväksyisi aseiden rajoittamista vahvistavan lain.

Aseväkivallan uhreina on kuollut alkuvuoden aikana Yhdysvalloissa ainakin jo liki 11 000 ihmistä, kun mukaan lasketaan aseilla tehdyt itsemurhat, kertoo aseväkivaltaa tarkkaileva Gun Violence Archive .

Edellisten parin vuoden aikana vastaava lukema on samaisen sivuston mukaan ollut vuositasolla yli 40 000.

Lepsut aselait ja perustuslaissa määritelty aseenkanto-oikeus ovat toistuvasti estäneet pyrkimykset rajoittaa aseiden määrää maassa. Valtaosa yhdysvaltalaisista olisi kuitenkin rajoittavampien aselakien kannalla.

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP