Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Naisten asevelvollisuuden kannatus kasvanut Suomessa nopeasti, kertoo Maaseudun Tulevaisuuden kysely

Naisten asevelvollisuuden kannatus on kasvanut Suomessa nopeasti, ilmenee Maaseudun Tulevaisuuden teettämästä kyselystä.

Siihen vastanneista lähes 41 prosenttia kannattaa naisten asevelvollisuutta. Vastustajia oli 37,5 prosenttia, ja loput eivät osanneet sanoa kantaansa.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan joulukuussa tekemässä kyselyssä vain 14 prosenttia suomalaisista kannatti naisten asevelvollisuutta.

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen tarkastaja, eversti Jukka Nurmi Pääesikunnasta sanoo MT:lle, ettei operatiivista tarvetta naisten yleiselle asevelvollisuudelle ole. Riittävä reservi voidaan ylläpitää miesten asevelvollisuuden ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen avulla, hän sanoo.

Naisten asevelvollisuus ei ole Nurmen mukaan myöskään mahdollista nykyisillä armeijan resursseilla. Jos koulutettavien määrä kaksinkertaistuisi, pitäisi Nurmen mukaan perustaa uusia varuskuntia ja palkata lisää henkilökuntaa.

Kantar TNS Agri toteutti kyselytutkimuksen maaliskuun puolessavälissä, ja siihen vastasi noin 1 000 suomalaista. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.