Juko syyttää työnantajapuolta lakonmurtoyrityksistä, KT kiistää väitteet

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko syyttää työnantajapuolta lakonmurtoyrityksistä. Järjestön mukaan kaupunkityönantajat ovat jakaneet henkilöstölle virheellistä tietoa siitä, että jollakin henkilöstöryhmällä ei olisi asemansa vuoksi oikeutta lakkoon. Työnantajat ovat Jukon mukaan edellyttäneet, että tietyt vastuuhenkilöt jäävät työtaistelun ulkopuolelle.

Juko pitää tilannetta erittäin vakavana, koska työtaisteluoikeus on työntekijöiden ammatillisesta yhdistymis- ja järjestäytymisvapaudesta johdettava perusoikeus.

Juko kertoo nostaneensa asiasta perjantaina kanteen työtuomioistuimeen ja tehneensä asiasta tutkintapyynnöt poliisille Helsingissä, Rovaniemellä, Turussa ja Vantaalla.

Jukon mukaan kyseessä on lainvastainen työtaistelutoimenpide, jolla pyritään heikentämään järjestön asemaa käynnissä olevissa kunta-alan virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa. Työnantajien toimet perustuvat Jukon mukaan Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ohjeistukseen.

Jukon mukaan kuntasektoria koskevassa lainsäädännössä ei ole rajoitettu minkään henkilöstöryhmän työtaisteluoikeutta, joten työnantaja ei voi kieltää ketään työntekijää osallistumasta lailliseen työtaisteluun.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen kertoi STT:lle lähettämässään tekstiviestissä, että KT kiistää Jukon väitteet. Jalonen ei vastannut STT:n esittämiin lisäkysymyksiin.

Kohdistunut opetukseen ja varhaiskasvatukseen

Jukon toiminnanjohtajan Maria Löfgrenin mukaan työnantajien toimet ovat kohdistuneet johto- ja esihenkilötehtävissä toimiviin henkilöihin esimerkiksi päiväkodeissa.

– Ehkä kaikkein näkyvimmin ja selkeimmin tämä on kohdistunut opetuksen ja varhaiskasvatuksen puolelle, Löfgren sanoi STT:lle.

– On tätä muuallakin, mutta koska nämä ovat meillä suurimpia lakon piirissä olevia ryhmiä, niin se sitä kautta näkyy meillä eniten, Löfgren jatkoi.

Jos kunta-alan virka- ja työehtosopimuksesta ei sitä ennen synny sopua, 6.–7. huhtikuuta edessä ovat Jukon lakot Jyväskylässä ja Rovaniemellä sekä Jukon, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n ja Ammattiliitto Jytyn lakot Turussa ja Oulussa.

Tämän jälkeen vuorossa olisivat Kuopio ja Tampere 12.–13. huhtikuuta sekä Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen 19.–25. huhtikuuta.

Lakot seisauttaisivat suuren osan kunnallisista palveluista.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut