Kanariansaarille pyrkineen siirtolaisaluksen matkustajista 25:n epäillään kuolleen, selviytyjien mukaan kuolleet heitettiin mereen

Kanariansaarille pyrkineen siirtolaisia kuljettaneen aluksen kyydissä olleista noin 75 ihmisestä kolmasosan epäillään kuolleen, kertoi Espanjan poliisi torstaina. Luku perustuu laivalta pelastettujen kertomuksiin.

Maaliskuun puolivälin jälkeen Mauritaniasta Kanariansaaria kohti lähtenyt alus matkasi merellä kahdeksan päivää. Poliisin mukaan aluksen juomavesivarannot loppuivat muutamassa päivässä ja syötäväksi oli vain keksejä.

Alukselta sunnuntaina pelastetut ihmiset kertoivat heittäneensä mereen 25 kuollutta.

Poliisi on pidättänyt murhasta epäiltynä kolme aluksella ollutta ihmistä, joiden uskotaan toimineen aluksen kapteeneina.

Alkuvuoden aikana Kanariansaarille on saapunut yli 5 500 siirtolaista Afrikan rannikolta. Saapuneiden määrä on kaksinkertainen viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut