Alle puolet suomalaisista arvioi tuntevansa hyvinvointialueiden tehtävät hyvin

Kaksi viidestä suomalaisesta arvioi olevansa tietoinen hyvinvointialueiden ja aluevaltuustojen tehtävistä erittäin tai melko hyvin, ilmenee Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimuksesta.

Kolmannes ilmoittaa, että heidän tietämyksensä ei ole hyvää mutta ei huonoakaan. Reilu neljännes arvioi tietämyksensä enemmän tai vähemmän heikoksi.

Lähes kaikki suomalaiset pitävät kuitenkin hyvinvointialueiden palveluita itselleen tärkeinä.

Pelastuspalveluita ja terveyspalveluita pitää itselleen jollakin tasolla tärkeänä reilut yhdeksän kymmenestä ja sosiaalipalveluja neljä viidestä.

Hallituspuolueiden kannattajat arvioivat tietämyksensä keskimäärää paremmaksi. Sen sijaan lähes 40 prosenttia perussuomalaisten kannattajista arvioi tietämyksensä heikoksi. Kunnallisalan kehittämissäätiö arvioi, että tämä saattaa osaltaan selittää perussuomalaisten heikohkoa menestystä aluevaaleissa.

Vielä huonompaa tietämys on kyselyn perusteella äänestämättä jättäneiden keskuudessa. Heistä peräti 56 prosenttia arvioi tietämyksensä olevan erittäin tai melko heikkoa.

Palvelujen arvostus suurta eläkeläisten kesk uudessa

Terveystoimen palveluita arvostavat etenkin työntekijäasemassa olevat sekä eläkeläiset. Sosiaalitoimen palveluiden saatavuutta tähdentävät heidän lisäkseen opiskelijat.

Eläkeläisten mielestä myös pelastustoimen palveluiden saatavuus on keskimäärää tärkeämpää.

Tutkimuksen toteutti Kantar TNS . Haastatteluja tehtiin yhteensä reilu tuhat. Virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut