Iltalehti: Lyhyen venäjän ylioppilaskokeessa oli kuva, jossa Krim on osa Venäjää

Ylioppilaskokeessa käytettiin torstaina kuvaa, jossa Krim on osa Venäjää, kertoo Iltalehti .

Lyhyen venäjän ylioppilaskokeessa oli kuva, jossa Venäjän kartta on väritetty oranssilla. Samalla oranssilla on myös Krimin niemimaa, jonka Venäjä valtasi ja liitti itseensä vuonna 2014 kansainvälisen oikeuden vastaisesti.

Ylioppilaskoe on nähtävissä Ylen Abitreenit -sivustolla. Karttaa käytettiin kahdeksannen tehtävän yhteydessä.

Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä kertoi Iltalahdelle, että kuva on venäläisen matkatoimiston sivuilta. Hän kertoo, että kokeet on laadittu yli vuosi sitten, eikä asiaa ole huomattu tässä yhteydessä.

Tähkä myöntää lehdelle, että kuva on kyseenalainen ja pahoittelee virhettä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut