Hoitajajärjestöiltä lakkovaroitus, lakon piirissä olisi noin 25 000 jäsentä – Työnantaja: Ylimitoitettua ja vastuutonta

Hoitajajärjestöt Tehy ja Super ovat jättäneet lakkovaroituksen kuuteen sairaanhoitopiiriin. Lakon piirissä olisi noin 25 000 järjestöjen jäsentä.

Lakko olisi järjestöjen mukaan kahden viikon mittainen ja kattaisi sairaanhoitopiirien lisäksi niiden omistuksessa tai läheisessä yhteistyössä olevat yhtiöt tai osuuskunnat. Lakko alkaisi perjantaina 18. maaliskuuta kello kuusi ja päättyisi perjantaina 1. huhtikuuta kello kuusi.

– Lakkovaroitukseen johti työnantajan täysi haluttomuus ottaa sote-kriisiä ja hoitajapulaa neuvottelupöydässä vakavasti, jolloin mahdollisista ratkaisuista ei ole päästy edes keskustelemaan, järjestöt perustelevat yhteisessä tiedotteessaan.

Järjestöjen mukaan kunta-alan sopimusneuvottelut keskeytyivät maanantaina Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ilmoitukseen, ettei sovulle ole edellytyksiä.

Hoitajajärjestöt julistivat jo tiistaina koko kuntasektorille ylityö- ja vuoronvaihtokiellon.

Järjestöjen mukaan lakkokohteissa annetaan suojelutyöneuvotteluihin perustuen suojelutyötä välittömään hoitoon potilaiden hengen turvaamiseksi tai pysyvän vakavan vammautumisen estämiseksi. Lakon piirissä ovat työsopimussuhteiset jäsenet.

Lakon piirissä olisivat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä.

Vaatimukset julkiselle taloudelle kestämättömiä

Työnantajapuoli pitää torstaina ilmoitettuja lakkoja ylimitoitettuina ja vastuuttomina. Se sanoo, että kunta-alan sopimusneuvottelut ovat keskeytyneenä eikä kukaan sopijaosapuolista ole ilmoittanut katkaisseensa neuvotteluita.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien mielestä hoitajajärjestöjen vaatimukseen ei ole varaa. Sen mielestä järjestöjen esittämät palkankorotusvaateet ovat julkiselle taloudelle kestämättömiä.

Järjestöt odottavat ratkaisuja myös maan hallitukselta

Järjestöjen mielestä sote-kriisiin on välttämätöntä löytää tällä neuvottelukierroksella uskottava, pidempiaikainen ratkaisu. Hoitajajärjestöt ovat esittäneet sote-alalle palkkaohjelmaa, jolla nostettaisiin sote-henkilöstön palkkoja 3,6 prosenttia vuosittain viiden vuoden ajan tavanomaisten sopimuskorotusten lisäksi.

Järjestöt odottavat tahtoa ja konkreettisia esityksiä tilanteen ratkaisemiseksi ensisijaisesti työnantajilta, mutta myös maan hallitukselta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut