Kunta-alan neuvottelut keskeytettiin – palkankorotusvaatimukset ylittävät työnantajan näkemyksen mukaan yhteiskunnan maksukyvyn

Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut on keskeytetty, kertoo Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

KT katsoo, että neuvotteluiden jatkamiselle ei ole edellytyksiä, sillä esitetyt palkankorotusvaatimukset ovat julkiselle taloudelle kestämättömiä.

– Kunta-alan henkilöstö on palkankorotuksensa ansainnut. Nyt esitetyt ylimääräiset palkankorotukset ylittävät kuitenkin hyvinvointiyhteiskunnan kestokyvyn ja johtavat veronkorotuksiin ja velkaantumiseen. Haluamme turvata palvelut ja henkilöstön työhyvinvoinnin koko kunta-alalla myös tulevaisuudessa, sanoo KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen tiedotteessa.

Työnantajapuolen mukaan palkansaajajärjestöille eivät riitä yleisen linjan mukaiset noin kahden prosentin korotukset ensimmäisenä sopimusvuonna. Lisäksi palkansaajajärjestöt vaativat erillisiä monivuotisia palkkaohjelmia, jotka työnantajan mielestä ylittävät yhteiskunnan ja veronmaksajien maksukyvyn.

Esimerkiksi hoitajajärjestöt Tehy ja Super ovat aiemmin helmikuussa kertoneet omista vaatimuksistaan työmarkkinapöytiin.

Järjestöt ovat esittäneet sote-alalle viiden vuoden pelastusohjelmaa, joka nostaisi peruspalkkatasoa 3,6 prosenttia vuosittain normaalien sopimuskorotusten lisäksi.

Tämä kohentaisi järjestöjen mielestä alan vetovoimaa pitkällä aikavälillä. Niiden mukaan kustannukset olisivat vuositasolla noin 300 miljoonaa euroa sisältäen kaikki työvoimakulut.

KT:n laskelmissa Sote ry:n esittämän sote-alan henkilöstön palkkaohjelman kokonaisrahoitustarve olisi noin 4,8 miljardia.

Sote-sopimus on kunta-alan suurin sopimusala, jonka piirissä on noin 180 000 palkansaajaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut